Kolumni
Herra tarjoa meille jokapäiväinen leipämme
Tiger & Bunnyssa maistuu ruskea kulta, joka ei ole halpakola.
Kirjoitin tätä numeroa varten parikin juttua, joista tässä vaiheessa mainitsen Higehiro-animen välimulkaisun ja Ufotablea käsittelevän studioesittelyn. Toisiinsa liittymättömät artikkelit naksahtivat yhteen, kun valitsin arviota varten animesta ruutukaapattavia kohtauksia. Higehirossa on kohtaus, jossa päähenkilö Sayu istuu pöydän ääressä keskustelemassa isäntänsä Yoshidan ihastuksen kanssa. Pöytä notkuu herkkuja: on pullotettua teetä, keksitikkuja ja suolaisia naposteltavia. Animessa ruoka, syöminen ja juominen ovat niin arkista kuvastoa, että pullot, tölkit ja käärepaperit tuntuvat lähes visuaalisilta välttämättömyyksiltä. Se on mainostajan kannalta mainion salakavalaa. Higehiron tapauksessa ehdin pitkään tuijotella vihreää teepulloa ja punaista keksipakkausta ennen kuin tiedostin lukemani: hahmot napostelivat Pockya ja Ooi-teetä, elävän elämän yritysten tuotteita. Kyse ei ollut epämääräisesti japanilaiseen todellisuuteen muodoillaan ja väreillään viittaavasta taiteesta, vaan todellisista tuotteista.
Tuotesijoittelu ei ole animessa uusi asia, eikä se ole edes muuttunut erityisen hävyttömäksi viime vuosina. Monet katsojat muistavat sellaiset vuosien takaiset rimanalitukset kuin City Hunterin kadunvarsia täplittäneet M&M’s-makeismerkin logot tai Ufotablen animoiman The Garden of Sinnersin lähikuvat Häagen-Dazs-jäätelöstä. Erityisen hupainen oli Code Geassin Pizza Hut -yhteistyö. Useasti kaupalliset yhteistyöt eivät ole näin silmiinpistäviä, vaan ruoat ja juomat (ja soittimet ja automerkit ja vaatebrändit) uppoavat Higehiron tapaan animen sisäiseen maailmaan. Black Lagoonissa maisteltiin Heinekeniä ja Bacardin rommia, Weathering with Youssa oltiin osa-aikatöissä McDonald’sissa ja Koufuku Graffitissa tepasteltiin conbinissa, jonka hyllyt notkuivat naposteltavia Pringles-sipseistä lähtien. Anime-hahmojen pitää syödä. Jos einespakkaukset pitää joka tapauksessa piirtää, miksi ei hankkia lisätienestiä myymällä ruututila korporaatioille sen sijaan, että tilan tuhrustaisi täyteen geneerisiä pulloja ja purnukoita? Anime-studiot venyttävät penniä jatkuvasti, joten tuotesijoittelu on näppärä tapa varmistaa, että kassan pohjalle jää jotakin projektin päätteeksi. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tuotesijoittelu on yleensä katsojan älykkyyttä kunnioittavaa. Toistaiseksi yritykset eivät ole vaatineet meitä uskomaan, että Sanjille voisi maistua Burger King Grand Linella.
Kirjoittaja on keskiyön stressisyöjä, jolle maistuu klassinen LSD – limu, sipsi ja dippi.
Teksti: Riikka Haapanen
Kuva: ©BNP/T&B PARTNERS