Etsi
Sivusarja tapahtuu kolme vuotta ennen pääsarjan tapahtumia.
Sankarien tarina päättyy kahdeksanteen kauteen.
Japanin ensi-ilta oli elokuussa.
Kilpailun tuomaristossa on mukana shounenin huippunimiä.
Mangan päättymisen kunniaksi käynnistettiin myös kansainvälinen fanitaidekilpailu.
Kuka onkaan seuraava?
Viimeinen luku ilmestyy elokuussa.
Elokuva saapuu Japanin teattereihin 2. elokuuta.
Mukana myös tekijöitä sarjoista My Hero Academia, Golden Kamuy, JoJo’s Bizarre Adventure ja monia muita.
Deku ja kumppanit palaavat valkokankaalle neljännessä MHA-elokuvassa.