
Kuvassa Aurora Sainio. © kuvasini/Sini Yrjänä
Aurora Sainion esikoisromaani Älä anna syntejäni anteeksi ilmestyi lokakuussa 2024. Myös Manga Cafen perustajana tunnettu Sainio on ollut aktiivisesti mukana rakentamassa ja edistämässä suomalaista anime- ja mangakulttuuria ja -harrastusta vuodesta 2009 asti. Nykyään Sainio omistaa oman kirjakustantamon. Haastattelimme Sainiota hänen uunituoreesta kirjastaan.
Olet sosiaalisessa mediassa kertonut haaveilleesi kirjan kirjoittamisesta jo nuorena. Kuinka tämä haave syttyi?
- Kiinnostuin kirjoittamisesta jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Saimme alakoulussa tehtäväksi askarrella oman kirjan, ja muistan tämän jättäneen itseeni syvän vaikutuksen. Tein jo silloin kauhutarinan ja siitä se palo sitten lähti. Kirjoittelin kovasti ala-asteella ja kävin myös Helsingissä kirjallisuuslukion. Luovuin kuitenkin urahaaveistani kirjailijana pitkäksi aikaa, kun eräs tuttavani sanoi minulle, ettei Suomesta tule oikeita kirjailijoita. Nämä sanat jäivät kalvamaan minua, ja ne ovat varmaankin yksi suurimmista syistä sille, että tartuin vakavissani kynään vasta useiden vuosikymmenien jälkeen.
Muistatko vielä, mikä asia erityisesti sytytti kipinän sisälläsi ja sai sinut haluamaan kirjoittamaan?
- Sanoisin, että nimenomaan tarinoiden kertominen. Kun päässä syntyy hyvä ja jännittävä tarina, sen haluaa saada ulos. Haluan pystyä jakamaan tarinani niiden kanssa, jotka myös voisivat pitää sitä jännittävänä tai jotka voisivat löytää samaistumispintaa siitä omaan elämäänsä.
Oliko sinulla kirjallisuuden puolelta tiettyjä roolimalleja tai merkkiteoksia, joilla oli erityinen vaikutus sinuun?
- Kirjailijoista sanoisin, että Osamu Dazai ja hänen tuotantonsa. Erityisesti hänen teoksensa Ningen shikkaku (Ei enää ihminen) ja sen sisältämä epätoivo ja ihmisyyden käsitteen kyseenalaistaminen ovat tehneet minuun perustavan vaikutuksen. Olen sisällyttänyt hyvin paljon samankaltaista tematiikkaa omaan romaaniini. Aivan kuten Dazai, pohdin tekstissäni ihmisen herkkyyttä, hajoavaisuutta ja mahdollista pahuutta. Voisi sanoa, että olen ottanut ”kirjoita siitä, mitä tiedät” -neuvosta vaarin. Vaikka en varsinaisesti kirjoita Dazain lailla autofiktiota, olen hänen laillaan ammentanut tekstiini paljon omasta elämästäni. Hahmoni painivat hyvin samankaltaisten ahdistusten ja pelkojen kanssa kuin minä itse. Tietyllä tavalla näkisin myös Junji Iton ja hänen työnsä kauhun parissa toimineen jonkinlaisena vaikuttajana. Etenkin hänen tapansa löytää jokapäiväisestä elämästä hyvinkin abstraktia ja kummallista kauhua, pelkotiloja ja jopa inhoa ovat kiinnostaneet minua. Länsimaalaisista kirjailijoista muista lukeneeni Stephen Kingin romaaneja.
Sinut tunnetaan Manga Cafen perustajana. Minkälaista on ollut hypätä oheistuotteiden ja makeisten maailmasta kirjallisuuteen?
- En ehkä kuvailisi tätä siirtymää hyppynä vaan ehkäpä pikemminkin sillan rakentamisena. Olen koulutukseltani japanologian kandidaatti, eli japanilaisen kulttuurin erikoistuntija. Sanoisin, että juuri tämä on tehnyt siirtymisen Manga Cafen maailmasta tähän kirjailijan saappaisiin helppoa. Olen kuitenkin pitänyt nämä kaksi maailmaa erillään toisistaan, vaikka molemmat liittyvät vahvasti japanilaiseen kulttuuriin. Kirjailijan maailma eroaa kärkkäästi makeisten ja oheistuotteiden kaupallisesta maailmasta. Toki olen pystynyt Manga Cafen kautta luomaan monia suhteita ja yhteyksiä japanilaiseen kulttuuriin, mistä on ollut hyötyä kirjaa kirjoittaessa. Olen sen kautta tavannut paljon erilaisia ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua ja uskoneet kykyihini ja tietotaitooni.
Esikoisromaanisi Älä anna syntejäni anteeksi on dekkarikertomus, jonka tapahtumat sijoittuvat sekä Japanin että Suomen välille yhdistäen molempien maiden mytologiaa ja tarustoa. Mistä sait ajatuksen tälle asetelmalle?
- Kun lähdin kypsyttelemään ajatusta murhakertomuksesta jo vuonna 2016, tiesin heti, että halusin yhdistää japanilaisen ja suomalaisen kulttuurin. Ja muistan silloin innostuneeni suomalaisen näkin ja japanilaisen kappan vastakkainasettelusta. Halusin ehdottomasti rakentaa tarinan juuri näiden kahden mytologisen olennon ympärille. Taruston lisäksi halusin myös linkittää suomalaisen ja japanilaisen kulttuurisen mentaliteetin yhteen. Vaikka välillämme on tuhansia kilometrejä, meillä on hyvin paljon samankaltaista melankolista mielenmaisemaa ja ylisuorittamista. Siinä missä Japani ihmetyttää Suomessa, niin myös Suomi ihmetyttää Japanissa.
Miten romaanin teemat ja hahmot muodostuivat?
- Tiesin alusta asti, että haluan hahmoissa ehdottomasti olevan sekä japanilaisia että suomalaisia. Olen pyrkinyt rakentamaan siltaa näiden kahden maailman ja kulttuurin välillä. Ja kuten mainitsinkin jo, hain syvyyttä näihin hahmoihin omasta kokemusmaailmastani. Pelkojen ja epävarmuuksien lisäksi olen käsitellyt haluja ja toiveita. Tarkoituksenani on ollut purkaa mielenterveyteen ja sen ongelmiin liittyvää stigmaa, joka on edelleen vahvasti läsnä kulttuurissamme. Esimerkiksi epätoivosta ja ahdistuksesta puhuminen luo häpeän ja jopa vaivaantuneisuuden tunteita, ja olen pyrkinytkin tuomaan nämä tuntemukset esille ja jopa käsinkosketeltavaksi tarinassani. Toivon, että hahmoni ja heidän kokemusmaailmansa resonoisivat ja puhuttelisivat yleisöä, niin hyvässä kuin pahassa.
Monien muiden rikostarinoiden lailla tarinan Suomi-puoli sijoittuu pohjoiseen. Mikä sai sinut valitsemaan juuri Kurumen Japanin miljööksi?
- Asun itse Oulussa ja halusin tuoda nykyisen kotikaupunkini esille. Myös vesi on tärkeä elementti Oulussa, mikä toi aivan uusia mahdollisuuksia näkkitarinalle. Japanista puhuttaessa monelle tulee ensimmäisenä mieleen Tokio, Kioto tai Osaka. Kurume on pieni kaupunki Fukuokan lähellä, ja se on tunnettu Japanissa heidän Kuruppa-nimisestä kappa-maskotistaan. Kurume toimi siis tarkoituksiini aivan loistavasti. Kaupunkiin, jossa kappa on ollut hyvän mielen ja turismin lähettiläs, ilmestyy Kappa-nimeä käyttävä murhaaja. Mikäs sen mehukkaampaa! Kurume sointuu myös hyvin suomalaiseen suuhun.
Minkälaista taustatutkimusta teit romaania varten? Koitko aikaisemman urasi japanilaisen populaarikulttuurin parissa olleen avuksi?
- Päädyin tekemään paljon taustatutkimusta mitä erilaisimmista asioista. Ehkä eniten päädyinkin lukemaan japanilaisesta maisemasta ja luonnosta. En ollut ennen kirjani julkaisemista käynyt Kurumessa, joten olin paljolti internetin armoilla tämän suhteen. Tämän lisäksi luin juuri kappaan liittyviä tekstejä ja jouduin laajentamaan niin sanottua kappa-tietouttani aika lailla! Tietysti päädyin tutkimaan myös japanilaisen rikostutkinnan konkreettisia puolia. Miten teltat pystytetään, minkä värisiä ne ovat, kun ruumis on läsnä, ja näin poispäin.
Julkaisit esikoisromaanisi omakustanteena. Miten päädyit tähän ratkaisuun? Koitko sen parissa erityisiä haasteita?
- Päätös julkaista kirja omakustanteena syntyi suoraan pelosta. Eri kustannustalojen välillä on kova kilpailu, ja on paljon huippukirjailijoita, joiden on vaikea saada käsikirjoituksiaan läpi. Pelkäsin, ettei minun tekstini ole tarpeeksi hyvä ja etten saisi tätä unelmaani toteutettua. Minulla oli kuitenkin kova palo saada kirjani julki. Keskusteltuani kirjallisuusagenttini kanssa päädyimme siihen, että kirjan julkaiseminen omakustanteena olisi minulle sopiva ratkaisu. Tämä toi tietynlaisen vapauden, joka mahdollisti lankojen pysymisen omissa käsissäni. Ratkaisu toi myös omat haasteensa. Ilman kustantamoiden resursseja tai muuta tukea jouduin rakentamaan kaiken aika pitkälti tyhjästä ja opettelemaan kokonaisen alan aivan alusta. Omakustannuksen myötä kirjailija joutuu itse hoitamaan kaiken aina oikolukijoista taittamiseen asti. Sain kuitenkin paljon tukea eri tahoilta. Erityisesti oma kirjailijamentorini kannusti minua tähän ja korosti, ettei ison kustantamon puuttuminen tee kenestäkään vähemmän kirjailijaa kuin jostain toisesta.
Älä anna syntejäni anteeksi on Kadotuksen hymni -sarjan ensimmäinen osa. Mitä voimme odottaa tulevalta?
- Kirjasarjan toisen osan on tällä hetkellä tarkoitus valmistua syksyyn 2025 mennessä. Aion niin sanotusti jatkaa samalla linjalla mutta olla myös rohkeampi. Ensimmäinen osa oli synkkä ja toinen osa tulee olemaan synkempi. Haluan nojata enemmän makaaberiin ja groteskiin ja sukeltaa vielä syvemmälle ihmismielen synkkiin vesiin. Olen saanut palautetta lukijoilta, että he ovat pitäneet tarinan lähes shokeeraavasta luonteesta, joka pitää yleisön varpaillaan. Ei siis kannata luottaa edes pieniin valon pilkahduksiin, joita näkee pimeyden keskellä. Jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan, niin tarina ei myöskään jää vain kahteen osaan. Tarkoituksenani olisi myös kokeilla siipiäni aivan toisenlaisen kirjallisuuden parissa näiden teosten välissä. Olen muun muassa suunnitellut eräänlaista lastenkirjaa.
Mitä neuvoja antaisit kirjailijan urasta haaveileville?
- Olen saanut jo useita yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat kysyneet kirjoittamisesta ja miten tulla kirjailijaksi. Autan ja neuvon mielelläni muita, mutta voisin kiteyttää ohjeeni seuraaviin:
- Älä luovuta. Vaikka olisi kulunut kymmenen tai jopa kaksikymmentä vuotta ilman, että olisit tarttunut unelmaasi, älä missään nimessä heitä sitä pois. Koskaan ei ole liian myöhäistä, etenkään kirjoittamisen suhteen.
- Älä kuuntele soraääniä. Jos todella haluat tehdä tämän, älä kuuntele niitä, jotka sanovat sen olevan mahdotonta. Älä välitä, vaikka joku kivenkovaa väittäisi, ettei Suomesta voi tulla onnistuneita kirjailijoita. Ihmiset pyrkivät pääsemään toisen ihon alle näillä kommenteillaan, eikä niitä tule päästää liian lähelle. Tärkeää on säilyttää usko itseensä. Jos sinulla on tunne, että pystyt tähän, niin luota siihen.
- Kirjoita, kirjoita ja kirjoita! Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Kirja ei synny, jos ei kirjoita. Tekstin ei todellakaan tarvitse olla heti valmis, vaan sen täytyy antaa elää ja hengittää prosessin aikana. Sinun ei myöskään tarvitse olla nopea. On tärkeää antaa itselleen ja kirjalleen aikaa.
- Ole armollinen itsellesi. Aina ei ole välttämättä helppoa pitää itsestään, mutta koskaan ei saisi myöskään vihata itseään. Ole armollinen itsellesi ja prosessillesi. Sinä osaat ja pystyt siihen. Kaikki epäonnistuvat elämässä joskus, mutta se ei tarkoita, ettei koskaan pystyisi onnistumaan. Älä vertaa itseäsi muihin ja anna itsellesi lupa onnistua ja ennen kaikkea tehdä. Kirjan saaminen ulos ei ole todellakaan helppoa, mutta se ei missään nimessä ole mahdotonta.

Kuva otettu Kurumen asemalla. ©Aliisa Matthews