Maailma, joka pyörii absurdien pelien ympärillä ja jossa kauniiden tyttöjen ympäröimä päähahmo joutuu käyttämään älyään voittaakseen. Jos tämä premissi kuulostaa tutulta, olet todennäköisesti katsonut sarjoja kuten Kakegurui, No Game, No Life tai Liar, Liar. Gods’ Game We Play ei ainakaan ensimmäisellä jaksollaan juurikaan erotu joukosta.
Sarjan jumalat ovat tylsistyneet, joten he päättävät haastaa ihmiset erilaisiin peleihin. Nämä valitut ihmiset ovat apostoleja ja jokainen heistä saa käyttöönsä erikoisvoiman, joka on avuksi peleissä. Kolmen häviön jälkeen menettää kokonaan sekä erityiskykynsä että mahdollisuuden osallistua peleihin. Toisaalta jos onnistuu voittamaan kymmenen kertaa, saa minkä tahansa toiveen täytettyä. Kukaan ei ole koskaan onnistunut voittamaan kyseistä palkintoa. Tässä kuvioon astuu jo kolme voittoa ansainnut päähahmo Fay. Leolesha, jumala, joka aikoo itse osallistua peleihin, kiinnostuu hänestä ja pyytää häneltä apua, jotta molemmat voisivat voittaa.
Ensimmäinen jakso selittää maailman säännöt ja toimii myös perehdytyksenä Fayn ja Leoleshan hahmoihin. Tämä tapahtuu enimmäkseen muistipelissä, jossa kortit lentävät ilmassa eivätkä sen takia koskaan pysy paikallaan, mikä tekee niiden muistamisen vaikeammaksi. Tämä ei ole ongelma kummallekaan päähahmolle. Kohtauksen tarkoitus onkin vain näyttää miten fiksuja molemmat ovat. Säännöt ovat yksinkertaiset eikä mitään isoja käänteitä tapahdu, mistä johtuen ensimmäinen peli tuntuu jäävän latteaksi.
Päähahmona Fay ei juurikaan poikkea massasta. Hän on paras alokas vuosiin ja hänen fiksuutensa selviää hyvin nopeasti. Valitettavasti juuri mitään muuta hänestä ei voikaan oppia. Ainoa muu elementti hänen hahmossaan on se, että menneisyydessä punatukkainen tyttö on opettanut hänelle kaikenlaisia pelejä, mutta tästä ’mysteeristä’ saamme varmaankin tietää lisää myöhemmin. Tässä yhteydessä sanaa ’mysteeri’ voi käyttää vain löyhästi, sillä menneisyyden yhteys on katsojalle aika ilmiselvä, onhan Leolesha on myös punatukkainen.
Päähenkilö joka ei poikkea massasta…
Sarja myös näyttää tavalliselta. Visuaalit eivät ole mitenkään huonot, mutta eivät erityisen ylistettävätkään. Tietenkin kamera pitää huolen, että saamme hyvän kuvan Leoleshan pepusta ja rinnoista ainakin kerran. Kaikilla apostoleilla on sama puku, mikä voi koitua ongelmaksi siinä vaiheessa, kun päähahmoja on esillä enemmänkin. Alkutunnari sentään kuulostaa hyvältä.
Gods’ Game We Playn ensimmäinen jakso ei ole huono, mutta se ei anna paljon syytä palata pariinsa. Se on tasaisen keskinkertainen. On mahdollista, että sarja käy paremmaksi, kun jaksoja tulee enemmän, mutta genressä, jolla on paljon kilpailua, ensivaikutelma on hyvin tärkeä.
Sarjan voi katsoa Crunchyrollista.