Viime vuonna ihmisiä ihastuttanut ja kohahduttanut viihdemaailman synkistä kiemuroista kertova Oshi no Ko on saanut toisen tuotantokautensa nyt täyteen vauhtiin. Toisella tuotantokaudella keskitytään televisio- ja musiikkipainotteisuuden sijasta teatterimaailmaan, kun Aqua, Kana ja Akane ovat osana Tokyo Blade -nimisen mangan 2.5D-näytelmäsovitusta.
Sarjasta on kirjoitushetkellä tullut kaksi jaksoa. Heti ensimmäisen jakson pyörähdettyä käyntiin osasi arvata mitä tuleman pitää, joten nyt mennään eikä meinata ja katsoja heitettiin heti keskelle toimintaa. Mielenkiintoisen tästä tarinakaaresta tekee heti ensimmäisen jakson lopun käänne, jossa näytelmän alkuperäisteoksen luoja pistää rähinäksi ja antaa käsikirjoittajan kuulla kunniansa. Kuinkahan näytelmän käy, kun käsikirjoittajana onkin itse sarjan alkuperäisteoksen luoja?
Mielenkiintoista on, kuinka sarjan toinen päähenkilö Ruby on jätetty toisen tuotantokauden alussa hieman taka-alalle. Saa nähdä, tulemmeko tapaamaan hänet myöhemmin kauden aikana hänen omassa sivutarinassaan.
Mitä tunnareihin tulee, ei Fatale huono kappale ole, mutta ei se kyllä Idolin tasoinen ole heittämälläkään. Loppukappale Burning tuntuu myös vähän pliisulta ensimmäisen kauden lopputunnariin verrattuna. Kappaleet olisivat tarvinneet hieman lisää iskua.
Mitä Oshi no Kon toisen kauden alusta voi sanoa ilman suurempia juonipaljastuksia? Ainakin sen, että laatua on jälleen tulossa niin tarinan kuin animaation puolesta. Sarjan ulkoasusta näkee jo kauas tuotantotiimin rakkauden tätä sarjaa kohtaan. Sarja muistuttaa jälleen siitä, kuinka Japanin viihdeteollisuus on todellisuudessa todella synkkä maailma.