Japanilaisia urbaanilegendoja, osa 1: Hanako-san vessassa

Pyhäinpäivää odotellessa Anime-lehden kauhuekspertti kertoo kuulemiaan japanilaisia urbaanilegendoja.

9.10.2024 16:30

Sisältövaroitus: urbaanilegendasarja esittelee kauhutarinoita, jotka saattavat sisältää järkyttäviä yksityiskohtia.

Koulussa oleminen ei ole aina herkkua, mutta usein sieltä löytyy ainakin yksi rauhallinen turvapaikka hälyn, läksyjen ja liikuntatuntien keskellä: vessa. Posliinisella valtaistuimella voi edes hetkeksi rentoutua – tai näin ainakin voisi luulla.

Japanilaisissa kouluissa ja erityisesti ala-asteilla kerrotaan välttämään aina ylimmän kerroksen tyttöjen vessan viimeistä koppia, varsinkin jos kerroksia tai koppeja sattuu olemaan neljä. Numero neljä, 四, lausutaan japaniksi yleensä yon, mutta se voidaan myös lausua muodossa shi, joka kuulostaa samalta kuin sana 死 shi eli kuolema. Sama homonyymi esiintyy myös muun muassa kiinassa, joten lukua neljä on aina paras välttää Kaakkois-Aasiassa liikkuessa.

Mutta miksi pysyä poissa näennäisen normaalista vessakopista? Mikä suuri epäonni voi kohdata, jos on vain käymässä tarpeillaan? No, kyseinen koppi on Hanako-sanin koti. Hanakon sanotaan olleen ala-asteikäinen tyttö, joka joko tappoi itsensä vessassa kiusaamisen vuoksi tai joutui jonkin muun tragedian uhriksi. Uskaliaat voivat koettaa kutsua Hanakon koputtamalla vessan oveen ja kysymällä, onko Hanako paikalla. Jos hän päättää vastata kysymykseen, voi kutsujaa kuitenkin odottaa vessareissu suoraan Helvettiin.

Parempi siis jättää viimeinen vessakoppi rauhaan. Se on kuitenkin varmasti vetoisen ikkunan vieressä ja kylmä.

Hanakon tarina on esiintynyt jossain muodossa monessa animessa, mangassa ja videopelissä. Nykyään Hanakon tarinaa pitää yllä muun muassa Aidairon mangasarja Toilet-Bound Hanako-kun, jossa Hanako on poikkeuksellisesti poika.

Lisää luettavaa