Mummovoimaa! 3+1 ihanaa iäkästä mangasankaritarta

Miten olisi manga hieman vanhemmalla päähenkilöllä?

15.6.2024 15:00

Elämä on täynnä iloja ja suruja joka ikävaiheessa. Mangasarjojen päähenkilöinä nähdään yleensä nuorempaa ikäpolvea, joten on ilo törmätä teoksiin, joiden päähenkilöt ovat jo seniori-ikäisiä. Tällaisiin sankarittariin ihastunut Anime-lehden toimittaja nostaa tässä artikkelissa esille muutaman tällaisen mangan. Näissä sarjoissa iäkäs päähenkilö myös pysyy vanhana eikä muutu heti sarjan alkumetreillä nuoreksi.

Sanju Mariko (Yuki Osawa)

© Yuki Ozawa / Kodansha

80-vuotias Mariko Kouda on edelleen tuottelias kirjailija, joka tuntuu jäävän muulta perheeltä unholaan useamman sukupolven asuttamassa talossa. Mariko päättääkin muuttaa omilleen ja aloittaa uuden itsenäisen elämän seuranaan äänensä menettänyt katukissa, jota myöskään ei kukaan kaipaa. Asunnon hankkiminen ja arjen pyörittäminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun seniorinaista ei haluta ottaa vuokralaiseksi eikä tämän henkisiin kykyihin enää luoteta vain iän vuoksi.

Ihastuttavaa Sanju Marikoa julkaistiin 16 kirjan verran vuosina 2016–2021, mutta englanninkieliset julkaisijat eivät ole toistaiseksi uskaltaneet tarttua siihen. Toivottavasti sarja nähtäisiin vielä myös englanniksi, sillä Marikoa haluaa kannustaa tämän kaikissa edesottamuksissa.

BL Metamorphosis (Kaori Tsurutani)

© Kaori Tsurutani / Seven Seas

Leskeksi jäänyt Yuki Ichinoi ostaa uteliaisuudesta kirjakaupasta sarjakuvan, joka paljastuu kotona homoromanttiseksi boys’ love- eli BL-sarjaksi. Häkellyksestään päästyään Ichinoi ihastuu sarjaan ja palaa kirjakauppaan ostamaan lisää BL-mangaa. Kirjakaupassa työskentelevä 17-vuotias Urara on itse BL-fani, ja kaksi yksinäistä ihmistä onnistuu luomaan erikoisen ystävyyssuhteen BL-mangan innoittamana.

Palkittu ja tunnelmallinen viisiosainen manga tarjoaa kuvauksen poikkeuksellisesta ystävyydestä ja rohkeudesta kokeilla uusia asioita. 75-vuotias Ichinoi on myös mukavaa vaihtelua fiktiossa nähtäviin BL-faneihin. Jos oman suosikkisarjan seuraava osa saattaa tulla vasta monen vuoden päästä, joutuu Ichinoi tekemään nopean laskutoimituksen, onko hän todennäköisesti elossa enää silloin. Ei auta kuin elää terveellisesti, jotta pääsee lukemaan seuraavan osan sitä ihaninta BL-mangaa. Seven Seas on julkaissut kaikki viisi osaa englanniksi.

Hanamonogatari (Schwinn)

© Schwinn / Media Factory

Vasta leskeksi jäänyt Hanayo päätyy kosmetiikkakauppaan, jossa hän ihastuu ensisilmäyksellä kauniiseen myyjänaiseen Yoshikoon. Miehensä seurassa itseään vähätellyt Hanayo uskaltautuu jälleen kosmetiikan maailmaan Yoshikon opastuksella, ja pikkuhiljaa hän uskaltautuu avaamaan taas sydämensä uusille kokemuksille.

Viimein girls’ love- eli GL-mangaa vanhemmilla naisilla! Kolmiosainen manga on BL-piirtäjä Schwinnin ensimmäinen kirjana julkaistu teos, joka on saanut huomiota genressä harvoin nähtyjen varttuneempien päähenkilöidensä vuoksi. Manga ei ole vielä saanut englanninkielistä julkaisua, mutta Anime-lehti pitää peukkuja pystyssä, että joku julkaisija antaisi seniorinaisten rakkaudelle mahdollisuuden.

Bonus: Gabai (Yoshichi Shimada & Saburou Ishikawa)

© Yoshichi Shimada, Saburou Ishikawa / Shueisha

Eletään vuotta 1958, ja Hiroshiman kaupungissa Akihiro-pojan yksinhuoltajaäiti ei kykene huolehtimaan molemmista lapsistaan. Viimeisenä oljenkortenaan äiti lähettää Akihiron asumaan oman äitinsä luokse Sagan syrjäkylään. Akihiroa ei kaupungin vaihtaminen tuppukylään viehätä, eikä koti-ikävää auta se, että mummo on ankara ja suorastaan ylpeä köyhyydestään. Ennen pitkää arki lähtee kuitenkin etenemään, ja Akihirokin ymmärtää, että optimistinen mummo on varsin viisas ja nokkela.

11-osaiseksi kasvanut sarja perustuu Yoshichi Shimadan muistelmiin. Lähtöasetelmastaan ja köyhyyden kuvauksesta huolimatta siinä on vahva humoristinen ja optimistinen vire, ja syrjäkylässäkin elämä on täynnä uutta koettavaa. Vaikka Gabai kertoo tarinansa Akihiron näkökulmasta, on neuvokas mummo tarinan sydän. Sarjan nimikin tulee Sagan murresanasta, joka tarkoittaa jotain todella hienoa: Akihiro toteaa nopeasti, että mummo onkin aika gabai!

Jäikö jokin sinun suosikkisarjasi mainitsematta? Anime-lehti ottaa mielellään vastaan suosituksia mummovoimasta mangassa!

Lisää luettavaa