Intelligent Systems ja Nintendo julkaisivat alkuperäisen Paper Mario: The Thousand-Year Door -pelin lähes 20 vuotta sitten Gamecube-konsolille ja sen saama suosio on kestänyt tähän päivään asti. Moni pelisarjan fani pitää sitä yhä sarjan parhaana pelinä ja nykyisten Paper Mario -pelien on toivottu olevan enemmän sen kaltaisia. Myös minä olen hyvin nostalginen tämän pelin suhteen, joten uudistettu Nintendo Switch -versio oli hyvä tapa vierailla pelin maailmassa uudemman kerran.
The Thousand-Year Door alkaa, kun Prinsessa Peach lähettää Mariolle kirjeen, jonka mukana on aarrekartta. Tämän aarrekartan pitäisi johtaa tuhannen vuoden ovelle, jonka takana on suuri aarre. Peach kutsuu Marion aarteenetsintään, mutta kun Mario saapuu tapaamispaikalle Rogueportiin, hän saa tietää, että Peach on kidnapattu. Mario päätyy pyytämään Professor Franklyn ja hänen oppilaansa Goombellan apua löytääkseen tuhannen vuoden oven. Sen avaamiseen tarvitaan kuitenkin seitsemän Crystal Star -aarretta, joista jokainen osoittaa tien seuraavaan. Marion täytyy siis kerätä kaikki aarteet ennen kuin Peachin kidnappaajat, salaperäiset X-Nautit, tekevät samoin. Tämä seikkailu jakautuu kahdeksaan eri lukuun.
Pelin juoni on siis yksinkertainen Mario-juoni, mutta se ei yksistään kerro kaikkea. The Thousand-Year Doorin oikea tarina syntyy vierailtavista paikoista sekä niiden asukkaista. Jokaisen Crystal Starin oleskelupaikka on hyvin mieleenpainuva, oli se sitten kylä ikuisessa iltahämärässä, jossa jokaisen kellonlyönnin jälkeen joku kylässä muuttuu possuksi, tai mysteerinen juna, jonka rikoksia Mario joutuu ratkomaan ennen pääteasemaa. Oma suosikkini on aina ollut Glitz Pit, lentävä kaupunki, joka järjestää ison taisteluturnauksen, jonka huipulle Marion tulee päästä saadakseen Crystal Starin. Jokainen näistä sijainneista tarjoaa myös hauskoja ja mielenkiintoisia henkilöitä, jotka tulee muistamaan senkin jälkeen, kun on aika siirtyä eteenpäin seuraavaan paikkaan.
Jokaisen luvun välillä on pieni kohtaus, jossa nähdään, mitä Peachille tapahtuu X-Nauttien vankina. Tämän lisäksi näemme myös katsauksen kuningas Bowserin tekemisiin. Nämä kohtaukset ovat lyhyitä eivätkä pelillisesti lisää paljon mitään, mutta ne ovat silti viihdyttäviä hyvän käsikirjoituksen takia.
Maailmaan on myös piilotettu paljon hyödyllisiä esineitä ja aarteita, joita Mario voi kerätä erikoisilla paperivoimillaan. Mario voi taittaa itsensä paperilentokoneeksi päästäkseen isojen kolojen yli, muuttua paperiveneeksi liikkuakseen veden päällä tai litistää itsensä ohueen muotoon päästäkseen pienten aukkojen läpi. Marion eri paperimuotoja on helppo ohjata ja ne antavat syyn palata aikaisempiin alueisiin tutkimaan niitä paremmin. Näiden kykyjen lisäksi Marion eri kumppanit auttavat tutkimisessa ja seikkailuissa eteenpäin, ja tämä on toteutettu huomattavasti näppärämmin uudessa versiossa. Jos halusi vaihtaa aktiivista kumppaniaan alkuperäisessä pelissä, piti peli pysäyttää ja mennä päävalikon Partners-valikkoon joka kerta. Uudessa versiossa kumppania voi vaihtaa nopeasti ja näppärästi yhdellä napin painalluksella.
Tappelut ovat vuoropohjaisia. Ensin Mario ja hänen kumppaninsa hyökkäävät ja sitten on vastustajien vuoro. Mario voi hyökätä hypyllä, vasaralla, esineillä tai tähtikyvyillä. Kumppanit voivat käyttää esineitä tai omia uniikkeja hyökkäyksiään. Esineitä lukuunottamatta kaikki vaihtoehdot vaativat hyökätessä oikean napinpainalluksen tekemistä oikeaan aikaan, jotta hyökkäys tekee enemmän vahinkoa. Sama pätee puolustautuessa. Painamalla nappia oikeaan aikaan voi vähentää vastustajan hyökkäyksen tekemää vahinkoa tai jopa estää sen kokonaan.
Taistelusysteemi on yksinkertainen mutta todella hauska, ja tiettyjen napinpainallusten oikein saaminen on hieno tunne. Vastustajia löytyy hyvin monenlaisia ja heidän hyökkäyksensä ja heikkouksensa vaihtelevat huomattavasti. Tappelusysteemistä tekee myös erikoisen sen pienet numeroarvot. Hyökkäykset tekevät yleensä maksimissaan 10 vahinkoa, ja jos vastustajalla on enemmän kuin 2 puolustuspistettä, on se jo iso luku tässä pelissä. Nämä pienet luvut tekevät helpoksi visualisoida sen, kuinka paljon vahinkoa mikäkin hyökkäys tekee, jotta voit valita oikean strategian oikeassa tilanteessa.
Tappelusysteemi saa lisää syvyyttä yleisön kautta. Taistelut tapahtuvat näytelmälavalla ja yleisössä on monia erilaisia hahmoja katsomassa Marion ja hänen kumppaninsa edistymistä. Jos napinpainallus menee väärin, yleisöstä lähtee hahmoja pois, mutta jos pelaaja onnistuu näissä, saa Star Poweria. Star Power antaa sinun käyttää tehokkaita tähtikykyjä, joita saat lisää, kun keräät Crystal Stareja. Yleisön viihdyttäminen on siis iso osa taistelua. Tämän lisäksi lavan lavasteet saattavat yhtäkkiä tippua päälle tai joku yleisöstä voi yrittää heittää sinulle esineen. Nämä elementit tekevät jokaisesta taistelusta dynaamisemman, sillä koskaan ei voi olla varma, milloin jotain erikoista tapahtuu.
Kun voittaa tarpeeksi tappeluita, pääsee tason ylemmäs ja voi päivittää joko Marion HP:tä (Heart Points), FP:tä (Flower Points) tai BP:tä (Badge Points). Ensimmäinen vaihtoehto tekee Mariosta kestävämmän, toinen antaa hänen ja hänen kumppaniensa käyttää enemmän erikoisliikkeitä ja kolmas antaa Marion varustaa enemmän Badgeja.
Badget ovat samanaikaisesti pelin suurin voima ja heikkous. Niillä Mariolle voi antaa monia eri ominaisuuksia, uniikkeja liikkeitä tai jopa lisää HP:tä ja FP:tä. Toisin sanoen Badget ovat niin tehokkaita kahteen muuhun vaihtoehtoon verrattuna, ettei ole paljon syytä päivittää mitään muuta kuin BP:tä silloin kun voi. Loppupeleissä minulla oli niin hyvät Badget mukana, että pystyin voittamaan useat pomotappelut vain kahdessa vuorossa. Peli ei yleisesti ole kovin haastava, joten jos tietää mitä tekee Badgejen kanssa, voi rikkoa pelin tasapainon aikaisemminkin. Se voi olla voimauttava tunne, mutta voi myös tehdä pelin loppupelistä yksitoikkoisen.
Tämä uudelleenjulkaisu tuo myös tiettyjä uudistuksia, mikä tekee seikkailusta erilaisen alkuperäiseen verrattuna. Näistä tärkein on uusi putkihuone Rogueportin viemäreissä. Yksi isoimmista ongelmista alkuperäisessä julkaisussa oli, että vanhaan paikkaan piti toistuvasti palata vain puhuakseen yhdelle henkilölle ja palatakseen sitten takaisin. Tätä tapahtuu uudessakin versiossa, mutta välimatkat alueiden välillä eivät ole yhtä pahat uuden putkihuoneen takia. Tässä huoneessa on putki pelin jokaiseen tärkeään alueeseen ja se tekee uudelleenvierailut paljon nopeammiksi. Myös pariin muuhun paikaan on lisätty uusia putkia vähentämään kävelyaikaa, joten on hienoa nähdä, miten paljon tätä ongelmaa on pyritty lievittämään.
Muita huomionarvoisia lisäyksiä on esimerkiksi kokonaan uusi ääniraita. The Thousand-Year Doorin musiikki on aina ollut loistavaa omasta mielestäni ja pelkäsin, että uudet versiot vanhoista kappaleista eivät olisi yhtä hyviä. Onneksi näin kävi vain muutaman kappaleen kohdalla: yleisesti uudet versiot ovat joko samanveroisia tai jopa parempia kuin vanhat. Peli antaa myös vaihtaa vanhojen ja uusien kappaleiden välillä helposti. Peli lisäsi myös kaksi kokonaan uutta pomotaistelua, jotka ovat huomattavasti aikaisempia vaikeampia. En kerro mitä ne ovat, mutta ainakin toinen näistä antaa hyvän haasteen kelle tahansa pelaajalle.
Valitettavasti aivan kaikkea alkuperäisestä versiosta ei korjattu ja jotkut asiat menivät jopa huonompaan suuntaan. Trouble Center on paikka, jossa voi auttaa muita hahmoja heidän ongelmissaan, mutta pelaaja voi hyväksyä vain yhden ongelman kerrallaan. Tämä tarkoittaa, että jos kaksi ongelmaa on samalla alueella, niistä pitää hyväksyä yksi, mennä ratkaisemaan se, palata takaisin Rogueportiin ja sitten hyväksyä toinen ja mennä taas takaisin ratkaisemaan se. Tätä ratkaisua on vaikea ymmärtää, sillä ongelmat ja niiden ratkaisut eivät mene ristiin toistensa kanssa, joten useamman ongelman hyväksyminen tuntuisi loogiselta. Palkkiona useimmista näistä on myös kolikoita, joista loppupeliä kohden ei ole paljon hyötyä.
Toinen hieman teknisempi ongelma on pelin ruudunpäivitysnopeus. Alkuperäisen Gamecube-pelin ruudunpäivitysnopeus oli 60, mutta Switch-version on 30. Hyvin lyhyesti selitettynä tämä tarkoittaa sitä, että jos on pelannut alkuperäistä paljon, uusi versio voi tuntua huomattavasti hitaammalta. Tämä näkyy eniten tappeluvalikossa, joka tuntuu jäykemmältä kuin aikaisemmin. Uudet pelaajat eivät välttämättä huomaa näitä asioita, mutta jos on pelannut alkuperäistä, tämä on hyvä pitää mielessä.
Näistä ongelmista huolimatta The Thousand-Year Door on todella hyvä peli, joka on suurelta osin kestänyt ajan hammasta. Se on minulle paljon helpompi peli nykyään, mutta olen myös paljon kokeneempi pelaaja kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tärkeintä kuitenkin on, että minulla oli todella hauskaa käydä tämä peli uudestaan läpi ja nähdä siitä versio, joka on paria pientä naarmua lukuun ottamatta hyvin päivitetty. Pelin paperityyli näyttää hienolta ja sen juoni ja käsikirjoitus ovat yhtä viihdyttäviä kuin ennenkin. Taistelusysteemi on ehkä helppo rikkoa, mutta siitä on hauskaa ottaa kaikki irti.
On mahdotonta sanoa tuleeko nykyinen Paper Mario -sarja ottamaan mallia tästä uudelleenjulkaisusta, mutta vaikka ei ottaisi, The Thousand-Year Door on yksistäänkin klassikko. Meni sitten kaksikymmentä tai tuhat vuotta, siihen voi aina palata.
Arvostelukappaleen toimitti Animelle Nintendon virallinen Pohjoismaiden jakelija, Bergsala.