Saint Young Men
Jumalat keskuudessamme
Oletko koskaan miettinyt, mitä Jeesus tai Buddha tuumaisivat nykyaikaisesta elämäntavasta turhuuksineen ja mukavuuksineen? Hikaru Nakamura tarjoaa aiheesta oman näkemyksensä komediasarjassaan Saint Young Men. Manga kertoo Jeesuksen ja Buddhan kämppiselämästä modernissa Japanissa, jonne ystävykset ovat tulleet lomailemaan taivaasta. Sarja seuraa pyhimysten arkisia askareita: he käyvät ostoksilla lähimarketissa, tutustuvat paikallisiin tapoihin ja yrittävät vältellä todellisten henkilöllisyyksiensä paljastumista.
Vaikka japanilainen kulttuuri välillä ihmetyttääkin, on moderniin elämään sopeutuminen yllättävän helppoa. Jeesuksesta kehkeytyy innokas bloggaaja, ja penniä venyttävä Buddha juoksee kaupoissa tarjousten perässä. Kommelluksilta ei kuitenkaan vältytä. Korttelikylpylässä Jeesuksen kylpyvesi muuttuu vahingossa viiniksi, ja pyhää valoa loistava Buddha aiheuttaa hämmennystä huvipuiston valoparaatissa.
Buddha ja Jeesus kämppiksinä Tokiossa kuulostaa yhden vitsin ihmeeltä, mutta vuonna 2006 alkanut manga jatkuu edelleen menestyksekkäästi. Kuukausittaisessa Morning Two -lehdessä ilmestyvä tarina on ehtinyt jo 16. pokkariin. [20. pokkari ilmestyi kesäkuussa 2022, toim. huom.] Yli 10 miljoonaa pokkaria myynyt sarja on voittanut muun muassa Osamu Tezuka Cultural Award -palkinnon.
Jeesus bloggaa innokkaasti ja Buddha juoksee marketeissa tarjousten perässä.
Mangaka Nakamura tunnetaan myös älyvapaasta Arakawa Under The Bridge -sarjasta, ja meno on varsin lennokasta Saint Young Menissäkin. Koska päähenkilöt ovat ihmetekoihin pystyviä pyhimyksiä, eivät surrealistiset tilanteet ole koskaan kaukana. Kivet leiväksi muuttava Jeesus innostuu ihmeiden teossa liikaa ja pian kaapit ovat savisten astioiden sijaan täynnä leivänpaloja. Kuumehoureinen Buddha puolestaan matkustaa sairaalaan taksin sijasta peuralla huomaamatta eroa.
Hahmojen kohtaamiset japanilaisten kanssa aiheuttavat hilpeitä väärinkäsityksiä. Jeesus tekee vankilassa ristiinnaulitsemistarinoillaan vaikutuksen paatuneeseen yakuzaan, joka luulee Jeesuksen olevan vaikutusvaltaisen mafiapomon poika. Teinitytöt puolestaan luulevat Jeesusta Johnny Deppiksi.
Buddhan ja Jeesuksen näkeminen erilaisissa epätyypillisissä ja yllättävissä tilanteissa on monesti hauskaa jo itsessään, mutta sarjassa on paljon muunkinlaista huumoria. Erilaiset kristillisiin ja buddhalaisiin kertomuksiin pohjautuvat vitsit aukeavat, jos uskonnolliset kertomukset ovat pääpiirteissään tuttuja. Mangassa myös selitetään lyhyesti ainakin osa uskonnollisista kertomuksista, joihin viitataan. Lisäksi huumoria revitään sekä sanaleikeistä että viittauksista tapa- ja populaarikulttuuriin. Tulokkaina Jeesus ja Buddha pohtivat välillä japanilaisten juhlien ja tapojen nyansseja, mutta paikallisia tapoja ei pällistellä samaan tapaan kuin esimerkiksi muinaisroomalaista ja japanilaista kylpykulttuuria vertailevassa Termae Romaessa.
Kulttuurisidonnaisuutensa vuoksi osa vitseistä jää kuitenkin länsimaalaiselta lukijalta helposti tajuamatta. Manga voi tuntua paikoin raskaalta luettavalta, jos joka toinen vitsi vaatii aukiselittämistä. Toisaalta sarjan absurdimmat puolet ja höpsönkepeä tunnelma kantavat yli tästäkin, jos mangan huumori sattuu natsaamaan omaan makuun.
Koska kyseessä on vitsisarja ilman jatkuvaa juonta, hahmoissa ei tapahdu merkittävää muutosta sarjan aikana. Mukaan tulee kuitenkin vähitellen uusia sivuhahmoja, kuten kovasti poikabändiä muistuttava, Jeesuksen hyvinvoinnista huolehtiva arkkienkelinelikko ja Buddhan uskollinen seuraaja Ananda.
Kristinusko ei ole koskaan saanut Japanissa kovin vahvaa jalansijaa, koska siinä ei sallita useiden uskontojen yhtäaikaista harjoittamista.
Mukana on uskontojen lisäksi hieman viittauksia muihin mytologioihin, kuten antiikkiin. Nakamura luki nuorena paljon uskontoja ja myyttejä käsittelevää kirjallisuutta taiteilijaisänsä kokoelmista, ja tämä näkyy myös sisällössä. Varsinaista taustatutkimusta uskonnollisten johtajien elämästä mangaka ei ole kuitenkaan tehnyt, vaan hän pohjaa vitsit enemmän yleisiin mielikuviin.
Mangan Buddha-kuva onkin saanut mytologisten tekstien ja kuvitusten lisäksi vaikutteita myös populaarikulttuurista. Tärkeänä vaikuttimena näkyy Osamu Tezukan Buddha-manga, jota myös Saint Young Menin Buddha fanittaa. Sarja viittaa myös kirjallisuuden klassikoihin, kuten Ryūnosuke Akutagawan Seittilanka-novelliin.
Joidenkin makuun mangan toilailevat, maallisia nuorukaisia muistuttavat Buddha ja Jeesus ovat ehkä liian kaukana esikuvistaan. Sarjassa on kuitenkin hauskaa juuri kontrasti. Tyyneyden perikuvana tunnettu Buddha saattaa hermostua pikkuasioista tai Jeesus itkeä onnesta päästessään Akihabaran nörttimekkaan shoppailemaan.
Hahmojen luonteenpiirteissä on silti pidetty mielessä myös alkuperäiset pyhät miehet. Jeesuksen stigmatat alkavat verestää, kun hän ryhtyy liian marttyyriksi. Buddha puolestaan rakastaa kaikkea elollista, myös vaatekaapista löytyviä torakoita. Yhdistämällä ikonisiin hahmoihin myös vähemmän yleviä piirteitä tarina tuntuu muistuttavan, että palvotuilla jumalolennoillakin on inhimillinen puolensa.
Vaikka iso osa mangan huumorista pohjaa uskonnollisiin mytologioihin, ei sarjassa naureta uskonnoille tai oteta niihin kantaa. Sarjan lähestymistapa kertoo paljon japanilaisesta suhtautumisesta uskontoon. Kristinusko ei ole koskaan saanut Japanissa kovin vahvaa jalansijaa, koska siinä ei sallita useiden uskontojen yhtäaikaista harjoittamista tai anneta esi-isille mahdollisuutta päästä jumaliksi. Suuri osa japanilaisista osallistuukin elämänsä aikana erilaisiin shintolaisiin ja buddhalaisiin riitteihin kuulumatta mihinkään järjestäytyneeseen uskontoon. Samaan tapaan Saint Young Menissä erilaiset uskonnot ja niiden merkkihenkilöt elävät sovussa keskenään. Hahmot eivät sulje toisiaan pois tai kilpaile siitä, mikä oppi on se oikea. Tämä on viesti, jota tällaisena uskonnollisten konfliktien ja epäluulojen aikana toivoisi näkevän enemmän.
Sarjan suuri suosio Japanissa on näkynyt erilaisina adaptaatioina. Vuonna 2012 tehtiin kaksijaksoinen OAD-elokuva, ja vuonna 2013 kokopitkä anime-elokuva. Mangan ensimmäisistä pokkareista juonensa ammentava elokuva sopii ilmeellään ja kekseliäällä ohjauksellaan loistavasti sarjan tunnelmaan ja on paikoin jopa alkuteosta hauskempi.
Vuonna 2018 pyhimysten seikkailuista alkoi myös näytelty TV-sarja, jonka päärooleissa olivat Shōta Sometani Buddhana ja Kenichi Matsuyama Jeesuksena. Sarjan ensimmäinen jakso striimattiin YouTubessa maailmanlaajuisesti, mutta tällä hetkellä jaksoja ei pääse katsomaan Suomesta käsin.
Monessa kristillisessä maassa Saint Young Men on saanut hyvän vastaanoton. Se on käännetty esimerkiksi saksaksi, ranskaksi ja italiaksi. Lisäksi se on julkaistu kiinaksi, tosin Taiwanissa, eikä uskontoja ja ulkomaisia kulttuurituotteita karsastavassa manner-Kiinassa.
Anime-elokuva onnistui tekemään sarjasta pienimuotoisen kulttisuosikin jo ennen kuin manga sai virallista englanninkielistä käännöstä. Käännöstä saatiinkin odotella varsin kauan, koska uskonnollisen aiheen vuoksi japanilainen kustantamo pelkäsi amerikkalaisten lukijoiden loukkaantuvan. Pitkään tuntui varmalta, että manga jäisi englanninkielisessä maailmassa ikuisesti marginaaliin ilman kunnollista käännöstä.
Huhtikuussa [2019, toim huom.] Kodansha kuitenkin ilmoitti aloittavansa mangan julkaisun englanniksi digitaalisena. Käännöksessä riittää työtä. Sarjan pituuden lisäksi työtä teettävät sanaleikit ja kulttuuriviittaukset, joiden selittäminen tai lokalisointi laittavat kääntäjän koetukselle. Kirjan lopusta löytyykin pitkä lista selityksiä, joilla avataan japanilaiseen kulttuuriin, kristinuskoon ja buddhalaisuuteen liittyvät viittaukset. Käännösprojektia voi pitää kulttuuritekona, sen verran pitkään sitä on odotettu.
Teksti: Maija Lehtola