THE FIRST TAKE: Artistit yhden otoksen äärellä

Tässä tulee 5+1 animetunnarisuositusta, jotka kannattaa käydä kuuntelemassa.

10.2.2024 13:01

Mikrofoni ja valkoinen huone. 
Yksi sääntö. 
Sinulla on yksi otos. 
Esitä mitä haluat. 
Näytä meille kaikkesi tämän yhden hetken ajan. 

Tämän konseptin mukaan toimii THE FIRST TAKE -kanava, joka on perustettu marraskuussa 2019. Yli neljä vuotta vanha kanava on kerännyt YouTubessa melkein yhdeksän miljoonaa seuraajaa ja myöhemmin laajentanut toimintaansa myös Instagramiin ja TikTokkiin. THE FIRST TAKE kutsuu studioonsa eri artisteja ja bändejä esittämään oman kappaleensa, mutta heillä on käytössä vain yksi otos. Kanavan videoissa nähdään pääosin japanilaisia artisteja, mutta väliajoin niistä voi bongata myös länsimaalaisen artistin, kuten rokkiprinsessa Avril Lavignen sekä vuoden 2021 Euroviisuvoittaja Måneskinin.

THE FIRST TAKE on kutsunut studioonsa myös useita artisteja ja bändejä, joiden kappaleita kuullaan animesarjojen tunnusmusiikkeina. Tähän artikkeliin on kerätty muutamia nostoja kappaleista, joiden esitykset kannattaa ehdottomasti käydä kuuntelemassa. Vaikka et osaisi japania, se ei haittaa, sillä THE FIRST TAKE käyttää videoidensa otsikoissa ja kuvauksissa englantia ja lisäksi videoissa on saatavina englanninkieliset tekstitykset.

LiSA – Gurenge (Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba, ensimmäinen alkutunnuskappale)

Vuonna 1987 syntynyt japanilainen popartisti LiSA aloitti musiikkiuransa indiebändin vokalistina, mutta siirtyi sooloartistiksi bändin hajottua vuonna 2008. LiSA debytoi vuonna 2010 Angel Beats! -animessa tarjoamalla lauluäänen Yuille, jonka ääninäyttelijänä muuten toimi Eri Kitamura. Tämän jälkeen hän on tullut tunnetuksi Fate/Zeron tunnusmusiikista Oath Sign sekä Sword Art Onlinen tunnusmusiikista Crossing Field. Vuonna 2019 LiSA esitti Demon Slayer: Kimetsu no Yaiban tunnusmusiikin Gurenge, joka on edelleen Spotifyn striimatuin animetunnusmusiikki.

THE FIRST TAKE kutsui LiSAn esittämään Gurengen viidennessä jaksossaan 2019 ja tämä upea pianosovitus on kerännyt peräti 135 miljoona katselukertaa. LiSA on palannut kanavalle useaan kertaan esittämään muun muassa kappaleet Homura (Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba the Movie: Mugen Train) sekä unlasting (Sword Art Online: Alicization – War of Underworld).

FLOW – GO!!! (Naruto, neljäs alkutunnuskappale)

Vaihtoehtorockbändi FLOW on aloittanut toimintansa 1998 mutta juhli 20:ttä vuosipäiväänsä 2023. Todennäköisin selitys tähän lienee bändin siirtyminen indie-bändistä isommalle levy-yhtiölle (Ki/oon Music) vuonna 2003 ja ensimmäisen ison singlen Blasterin julkaiseminen samaisena vuonna. Vajaata vuotta myöhemmin FLOW julkaisi yhden suurimmista hiteistään GO!!!, joka toimi Naruton neljäntenä alkutunnarina. 12 studioalbumia julkaissut FLOW on kuultu useaan kertaan esittämässä niin tunnettujen kuin vähemmän tunnettujen animeiden tunnusmusiikkeja. Monet varmasti ovat kuulleet Code Geassista, Seven Deadly Sinsistä tai jopa Eureka Sevenistä, mutta Samurai Flamenco tai Black Arrow saattavat olla vieraampia nimiä.

Juhlistaakseen bändin 20:ttä vuosipäivää THE FIRST TAKE kutsui FLOWn esittämään hittikappaleensa GO!!! tammikuussa 2023. Bändin innostus paikallaolosta on nähtävissä, mistä voidaan myös huomata kanavan kasvun merkitys. Jos bändistä haluaa nauttia vielä lisää, voi tutustua heidän julkaisemiinsa videoihin, joissa he reagoivat ihmisten reaktioihin THE FIRST TAKE -videostaan. FLOW on palannut kanavalle esittämään Naruto Shippuudenin kuudennen tunnarin Sign.

Rica Matsumoto – Mezase Pokémon Master -with my friends- (Pokémon: To Be a Pokémon Master –alkutunnuskappale)

Vuonna 1968 syntynyt Rica Matsumoto on pitkän linjan ääninäyttelijä, jonka tunnetuin rooli on Pokémonin Ash Ketchum. Hän toimi Ashin äänenä yli 25 vuoden ajan vuosien 1997 ja 2023 välillä, kunnes Ashin tarina saatettiin päätökseen keväällä 2023 (syksy 2023 Amerikassa). Matsumoto on myös osallistunut alku- ja lopputunnareiden esittämisessä ja hänen äänensä kuullaan 14 Pokémon-tunnuskappaleessa. Ikonisin kappale on tietenkin ensimmäinen tunnari Mezase Pokémon Master, josta animessakin kuullaan neljä eri versiota. Mezase Pokémon Master -with my friends- on uusin näistä ja toimi vuonna 2023 Pokémon: To Be a Pokémon Master –minisarjan alkutunnarina.

Juhlistaakseen Ash Ketchumin pitkän taipaleen loppua THE FIRST TAKE kutsui Matsumoton studioonsa esittämään kappaleen Mezase Pokémon Master -with my friends-. Tämä upea sovitus sisältää bändin lisäksi myös sähköviulun sekä kuoron. Matsumoto toteaa otoksen jälkeen, kuinka hauskaa hänellä oli.

Ai Higuchi – Akuma no Ko (Attack on Titan: The Final Season Part 2, ensimmäinen lopputunnuskappale)

34-vuotias Ai Higuchi aloitti pianonsoiton kaksivuotiaana, minkä jälkeen hän on myös soittanut viulua, kitaraa ja rumpuja sekä käynyt laulutunneilla. 18-vuotiaana Higuchi päätti keskittyä lauluun ja pianoon. Higuchi debytoi vuonna 2016 ja on ollut mukana isoilla festivaaleilla. Vuonna 2022 hän esitti Attack on Titan: The Final Season Part 2 -animen lopputunnarin Akuma no Ko, joka kääntyy suomeksi ”Paholaisen lapsi”. Tämä tunnelmallinen kappale oli hitti jo ilmestyessään ja sai lisähuomiota Attack on Titan -animen loppuessa 2023.

Ai Higuchi kävi THE FIRST TAKEn studiolla esittämässä Akuma no Kon joulukuussa 2022. Tämä koskettava pianosovitus korostaa Higuchin lauluääntä sekä laulun sanomaa. Kertosäkeistön ensimmäinen lause iskee joka kerta yhtä kovaa ja onkin monen fanin suosikki. ”Maailma on julma, silti minä rakastan sinua.”

Hiroshi Kitadani – We Are! (One Piece, ensimmäinen alkutunnuskappale)

55-vuotias Hiroshi Kitadani aloitti musiikkiuransa 1994 ja on ollut sen jälkeen mukana useassa bändissä sekä esiintynyt soolona. Tällä hetkellä hän on osana JAM Projektia, jossa myös Rica Matsumoto on ollut mukana. JAM Project on nykyfaneille kenties tunnetuin osallisuudestaan One-Punch Manin alkutunnareihin THE HERO! ~Ikareru Kobushi ni Honō wo Tsukero~ sekä Seijaku no Apostle. Kitadanin soolouran suosituin kappale, ainakin animefaneille, on One Piecen ensimmäinen alkutunnari We Are!, joka on ilmestynyt 1999. Uuden animeprojektin sekä live action -adaptaation toisen tuotantokauden myötä tulemme toivottavasti kuulemaan tätä alkutunnaria vielä usean vuoden ajan.

THE FIRST TAKE -jaksoa varten Kitadani oli kutsunut mukaan Dany’s-nimisen bändin sekä vaskipuhallinkokoonpanon. Vaikka laulu on yli 20 vuotta vanha, tämä esiintyminen on kaikista artikkelissa mainituista jaksoista tuorein ja tapahtunut tämän vuoden puolella. Kommenteissa Kitadani toteaa olleensa hyvin innoissaan ja tunteneensa olevansa taas kuin kolmosluokalla.

Erityismaininta: Da-iCE – Citrus + Promise 

Da-iCE on viisihenkinen bändi, joka koostuu kahdesta laulajasta sekä kolmesta tanssijasta. Bändi juhli kymmenettä vuosipäiväänsä vuonna 2021 ja THE FIRST TAKE kutsui heidät esittämään uuden kappaleensa CITRUS, joka toimi The Way of the Househusband -draaman lopputunnarina. Draama perustuu samannimiseen mangaan. Myöhemmin bändi palasi erityisjaksossa esittämään Promise-kappaleen, jonka on varta vasten kirjoitettu Kamen Rider: Beyond Generations -elokuvaa varten. Bändi kertoo heillä olleen kymmenen päivää aikaa kirjoittaa ja koreografioida kappale, joka juhlistaa Kamen Rider-sarjan 50:ttä vuosipäivää. Samalla he toteavat, kuinka heidän elämänsä ovat muuttuneet CITRUKSEN esittämisen jälkeen. Da-iCEn jäsenet kertovat bändin olleen hajoamispisteessä, mutta THE FIRST TAKE -esiintyminen toi heille tarjouksia ja kappalepyyntöjä ja auttoi heitä löytämään musiikilleen uuden tyylisuunnan.

Da-iCEn CITRUS on kerännyt yli 100 miljoonaa streamauskertaa Spotifyssa. CITRUKSEN ja Promisen lisäksi he ovat myöhemmin palanneet esittämään kappaleensa Star Mine, joka voitti vuoden kappale -palkinnon 2022, sekä Dandelion. Da-iCE on myös One Piecen 23. alkutunnarin DREAMIN’ ON esittäjä.

Nämä ja yli 700 muuta kappaletta ovat kuunneltavissa THE FIRST TAKEN kanavalta. Kanavalla on myös soittolista animetunnareille, jos erityisesti ne kiinnostavat.

YKSI OTOS VAIN.
YKSI ELÄMÄ VAIN.
ENSIMMÄINEN OTOS.

Lisää luettavaa