Top 5 mangasuositusta Pride-kuukaudelle

Luvassa naurua ja kyyneleitä.

5.6.2024 15:00

Helteestä huolimatta sateenkaarikansa ja heidän ystävänsä valmistautuvat juhlimaan ja marssimaan Pride-kuukaudeksi vakiintuneena kesäkuuna. Tässä juhlan kunniaksi viisi mangasuositusta, jotka käsittelevät eri tavoin seksuaalista ja sukupuolista moninaisuutta.

Tähän listaan valitut teokset eivät ole niinkään romantiikkaan painottuvia BL- tai GL-mangoja. Monessa teoksessa henkilöiden romanssi on toisarvoinen muiden teemojen kuten syrjinnän, menetyksen aiheuttaman surun ja yhteisön löytämisen rinnalla. Näitä mangoja lukeakseen ei muutenkaan tarvitse olla BL- tai GL-fani, sillä näillä tarinoilla on niin paljon tarjottavaa.

Vaikka valitut mangat voivat ajoittain käsitellä vakavia ja kipeitä aiheita, ovat ne sisällöltään yleisesti sopivia myös nuoremmille lukijoille. Kolme ensimmäistä sarjaa ovat jo ilmestyneet kokonaisuudessaan, kun taas kaksi viimeistä sarjaa ovat vielä kesken.

  1. Gengoroh Tagame: My Brother’s Husband

Yaichin veli Ryouji muutti Kanadaan tultuaan ulos kaapista. Ryoujin kuoltua hänen leskensä Mike tulee yllättäen vierailemaan Yaichin ja tämän tyttären Kanan luokse. Samalla kun Mike tutustuu miehensä perheeseen ja käsittelee tämän kuoleman aiheuttamaa surua, Yaichi joutuu kohtaaman oman homofobiansa ja oppii ymmärtämään edesmennyttä veljeään.

My Brother’s Husband on yksi bara-erotiikasta tunnetun Tagamen harvoja laajemmalle yleisölle suunnattuja tarinoita. Luvassa on todenmukainen kuvaus japanilaisten sateenkaari-ihmisten kokemasta syrjinnästä. Neljästä pokkarista koostuva tarina on saatavilla englanniksi Pantheon Booksin julkaisemana kahtena kovakantisena kirjana tai yhtenä omnibus-pokkarina. My Brother’s Husbandista tehtiin vuonna 2018 kolmen jakson mittainen näytelty minisarja, jossa Mikeä esitti eestiläissyntyinen sumopainija Baruto Kaito.

  1. Keito Gaku: Boys Run the Riot

Ryo Watari on lukioikäinen transpoika, joka pitää katumuodista. Vaikka Ryo ei ole paljastanut sukupuoli-identiteettiään kellekään, tilanne muuttuu, kun hän tutustuu luokkatoveriinsa Jin Saitoon. Myös Jin on katumuodin harrastaja, ja yhdessä parivaljakko päättää perustaa oman brändin.

Itsekin transsukupuolisen mangakan Keito Gakun debyyttisarja on hieno kuvaus yhteisön merkityksestä ja siitä, kuinka kukin voi ilmaista itseään eri tavoin. Neljästä pokkarista koostuva Boys Run the Riot on luettavissa englanniksi Kodanshan julkaisemana.

  1. Okura: I Think Our Son is Gay

Tomoko Aoyama epäilee, että hänen vanhin poikansa Hiroki on homoseksuaali. Hyväsydäminen äiti ei halua kysyä asiaa suoraan pojaltaan, ettei tämä nolostu tai luule, että joutuu valehtelemaan suuntautumisestaan. Sen sijaan Tomoko antaa pojalleen hiljaisen tukensa ja oppii itse samalla lisää seksuaalisesta moninaisuudesta.

I Think Our Son is Gay on suloinen slice of life -tarina, jonka ilmestymisen aikana mangaka Okura tuli ulos kaapista omalle äidilleen. Tomoko on hieno esimerkki vanhemmasta, joka on valmis oppimaan ja ymmärtämään lastaan. Viisiosainen sarja on saatavana englanniksi Square Enixin julkaisemana.

  1. Sakaomi Yuzaki: She Loves to Cook, and She Loves to Eat

Nomoto on lahjakas kotikokki. Hänen ongelmansa on se, ettei hän jaksa syödä sellaisia annoksia, joita hän haluaa valmistaa. Eräänä iltana Nomoto saa tietää naapurinsa Kasugan suuresta ruokahalusta. Nomoton täydellisenä vastakohtana Kasuga nauttii ruoasta mutta saa harvoin tarpeeksi syödäkseen.

She Loves to Cook, and  She Loves to Eat on aikaisemmin BL-mangoja tehneen Yuzakin ensimmäinen GL-sarja. Naisten välisen rakkauden ja ruoan lisäksi sarja käsittelee myös aseksuaalisuutta, ahdistusta ja syömishäiriöitä, mutta tunnelma ei koskaan ole painostava. Yen Press on julkaissut sarjasta tähän mennessä neljä pokkaria englanniksi. Mangasta tehtiin vuonna 2022 näytelty NHK-televisiosarja, jonka toinen kausi ilmestyi tämän vuoden alussa.

  1. Mokumokuren: The Summer Hikaru Died

Yhtenä kesänä Yoshikin paras ystävä Hikaru katoaa kaksikon kotikylää ympäröiville vuorille. Kylässä ollaan jo luovuttu toivosta löytää nuorukainen, kun Hikaru ilmestyy yllättäen yli viikko katoamisensa jälkeen. Onko kaikki siis kunnossa? Ei Yoshikin mielestä, sillä hän tietää, että vuorilta tullut “Hikaru” ei ole alkuperäinen Hikaru. Hikaru on kuollut, eikä Yoshiki tiedä, kuka ja mikä uusi “Hikaru” on.

The Summer Hikaru Died on mainio kauhusarja, jonka sateenkaariteemat ovat toistaiseksi jossain subtekstin ja ”selvän tapauksen” rajamailla, mutta nähtäväksi jää, mihin suuntaan tarina kehittyy. Mangaka Mokumokurenin debyyttisarjasta on ilmestynyt tähän mennessä kolme osaa englanniksi Yen Pressin julkaisemana. Hiljattain Mokumokuren ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että sarja tulee saamaan animesovituksen.

Lisää luettavaa