Viisi kauhuelokuvasuositusta pimeisiin iltoihin

Animen kauhuekspertin viisi valintaa japanilaista kauhua kaipaaville katsojille.

31.10.2024 17:49

Iltojen pimetessä ja pyhäinpäivän tai halloweenin lähetessä voi tehdä mieli kokea vähän ”turvallista pelkoa” kauhuviihteen muodossa. Sesonkiin sopien olen valinnut viisi itseäni vuosien mittaan viihdyttänyttä japanilaista kauhuelokuvaa. Koetin valita muutakin kuin ne kaikkein suosituimmat (ts. Ring ja Ju-on), joten jätetään Sadako ja Kayako rauhaan tällä kertaa.

Valitut elokuvat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä ja pyrin valitsemaan mahdollisimman monipuolisen kattauksen. Osa elokuvista on helpommin löydettävissä kuin toiset. Jokainen elokuvista on jossain kohtaa julkaistu myös länsimaissa, eli mitään näistä ei tarvitse lähteä kaivelemaan kovin syvältä netin syövereistä.

Ja koska kauhuelokuvista on kyse, nämä eivät ole herkille katsojille. Leffoissa voi törmätä kaikkeen kummituksista veriseen kidutukseen, joten kannattaa tarvittaessa tutustua tarkemmin elokuvien sisältövaroituksiin. Kauhun on kuitenkin tarkoitus olla viihdettä, eikä aiheuttaa traumoja.

© 2005 EF / OZ / GENEON / ZANADEUX / PPM

  1. Noroi /ノロイ

Kouji Shiraishin ohjaama, vuonna 2005 ilmestynyt found footage -elokuva, jossa paranormaalien ilmiöiden tutkija Kobayashi selvittää kirousta ja sen yhteyttä Kagutaba-nimiseen pahaan henkeen ja psyykkisiä voimia omaaviin ihmisiin. Näennäisen yksinkertainen juoni käy elokuvan edessä aina vain monimutkaisemmaksi ja synkemmäksi, eikä Kagutaban kiukkua tyydytä mikä tahansa uhri.

Found footage- tai mokumentti -elokuvat ovat varsin kiistelty alagenre kauhun saralla. Noroi pystyy kuitenkin lahjakkaasti käyttämään hyväkseen tyylilajin ominaisuuksia. Elokuvan sisältämät muutamat hyppysäikäytykset ovat hyvin valittuja ja erityisesti yksi niistä jää varmasti matelemaan selkäpiihin pitkäksi aikaa.

 

© 1964 Toho Co., Ltd. Kaikki oikeudet pidätetään.

  1. Kwaidan / 怪談

Masaki Kobayashin vuonna 1964 ilmestynyt klassikkoelokuva oli aikoinaan Japanin kallein elokuva. Kreikkalaissyntyisen Lafcadio Hearnin kokoamiin teksteihin perustuva antologia koostuu neljästä tarinasta: Mustat Hiukset, Yukionna, Korvaton Hoichi ja Teekupissa. Tarinoista Yukionna ja Korvaton Hoichi löytyvät Hearnin Kwaidan-tarinakokoelmasta, joka on luettavissa suomeksi Kai Niemisen kääntämänä.

Kwaidan ei ehkä ole pelottavin elokuva, mitä listalta löytyy, mutta se on klassikko syystäkin. Visuaalisesti elokuva on omassa luokassaan ja tarinoiden ilmapiiri toimii. Mainio vaihtoehto, jos haluaa vain rentoutua jokseenkin pelottavan tunnelman keskellä.

”GOJIRA” (a.k.a ”GODZILLA”) © 1954 Toho Co. Ltd.

  1. Godzilla / ゴジラ

Ishirou Hondan 1954 Godzilla, kaiju-genren isoisä, käsittelee Japanin kansallista traumaa, toisen maailmansodan tuhoja ja erityisesti Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi-iskuja. Malliesimerkki siitä, että kauhuelokuvissa on kyse paljon muusta kuin kaupunkia tallovasta hirviöstä. Ei sikäli, että toimintaan keskittyvissä kaiju-elokuvissa olisi mitään vikaa, kummallakin on paikkansa ja aikansa.

Mikäli alkuperäinen Godzilla ei kuitenkaan toimi, joko teeman ja aikakaudelle tyypillisen elokuvakerronnan tyylin takia, vastaavaan trauman käsittelyyn yltää vuonna 2016 ilmestynyt Hideaki Annon ja Shinji Higuchi ohjaama Shin Godzilla (シン・ゴジラ). Shin Godzillassa käsitellään toisen maailmansodan sijasta paljon tuoreempaa kansallista traumaa, vuoden 2011 maaliskuun tsunamia ja siitä johtunutta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta.

Audition © 1999 Omega Project. Kaikki oikeudet pidätetään.

  1. Audition / オーディション

Ohjaaja Takashi Miiken ura on varsin monipuolinen, hän on ohjannut kaikkea lastenelokuvista historialliseen draamaan ja jopa musikaaleihin. Mutta Miike on tunnetuin kauhuelokuvistaan. Tästä tuotannosta itsellä ylitse muiden nousee vuonna 1999 ilmestynyt, Ryu Murakamin samannimiseen romaaniin perustuva psykologinen kauhuelokuva Audition.

Toisin kuin jotkin Miiken muut elokuvat, Audition valitsee väkivaltaa ja kidutusta sisältävät kohtaukset harkiten, eikä niinkään kylve veressä ja muissa ruumiineritteissä. Muttei kannata tuudittautua liikaa, sillä kun elokuva päättää ylittää väkivallan rajan, se ylittää sen roimasti.

© 1997 Madhouse

  1. Perfect Blue / パーフェクトブルー

Listan ainoa animoitu elokuva. Vaikka hyviä japanilaisia kauhuelokuvia, -mangaa ja -kirjoja on kosolti, animoitu kauhu jää usein kauaksi muista medioista. Mutta onneksi hyvä animekauhu ei ole mahdottomuus, siitä todisteena Satoshi Konin vuoden 1997 ohjaustyö Perfect Blue.

Löyhästi Yoshikazu Takeuchin romaaniin perustuva trillerin ja psykologisen kauhun rajamaastossa roikkuva elokuva on monien Konin ohjaamien töiden tavoin täynnä yhteiskuntakritiikkiä nykypäivän Japania kohtaan. Perfect Blue on mainio sekoitus obsessiivista faniutta, mielen nostamia harhoja ja murhamysteeriä.

Lisää luettavaa