A.F. Harroldin The Imaginary saa animesovituksen tulevana talvena

Studio Ponoc toivottaa sinut tervetulleeksi Mielikuvitusten maailmaan!

28.8.2023 23:41

Mary ja noidankukka sekä Modest Heroes -animesovituksista tuttu Studio Ponoc työstää uutta The Imaginary -nimellä kulkevaa animea, joka pohjautuu A.F. Harroldin vuonna 2014 julkaistuun palkittuun menestyskirjaan.

The Imaginary kertoo Rudger-nimisestä pojasta, jota kukaan ei voi nähdä. Hän on osa rakkauden menettäneen Amanda-nimisen tytön mielikuvitusta. Kun Mielikuvitukselliset unohtuvat, he katoavat, ja näin käy myös Rudgerille. Ilman toivoa Rudger saapuu Mielikuvitusten maailmaan, jossa ihmisten unohtamat mielikuvitukset elävät yhdessä. Tämä käynnistää Rudgerin ja muiden Mielikuvitusten maan asukkaiden suuren ja ennennäkemättömän seikkailun.

Elokuvan ohjaajana toimii Yoshiyuki Momose, joka työskenteli aikaisemmin Studio Ghiblillä legendaarisen ohjaaja Isao Takahatan rinnalla teoksissa Tulikärpästen Hauta sekä Prinsessa Kaguyan taru. Animaattorina puolestaan toimii Kenichi Konishi, joka myös oli aiemmin Studio Ghiblin työntekijä. Tuottamisesta vastaa Yoshiaki Nishimura, joka vastasi myös Takahatan viimeisten anime-elokuvien sekä Studio Ponocin debyyttielokuvan Mary ja noidankukan tuottamisesta.

Elokuvan ääninäyttelijäkaartissa on Kokoro Terada, joka tekee animaatioelokuvadebyyttinsä Rudgerin roolissa. Amandan äänenä toimii Rio Suzuki ja Amandan Lizzie-äitiä äänittää Sakura Andou.

Tällä hetkellä ei vielä tiedetä, saapuuko The Imaginary Suomen elokuvateattereihin.

Katsasta elokuvan mielikuvituksellinen traileri alta.

Lähde: Elokuvan viralliset nettisivut

Lisää luettavaa