Ascendance of a Bookworm -ranobesarjan loppu häämöttää

 

 

20.12.2022 22:24

Miya Kazukin Ascendance of a Bookwormin uusimman osan mukaan ranobesarja lähestyy loppuaan vuoden 2023 aikana. Kirjoja on ilmestynyt yhteensä 31. Seuraavat kaksi osaa julkaistaan ensi vuoden keväällä ja talvella.

Sarjan ilmestyminen alkoi vapaasti luettavana versiona Shousetsuka ni Narou -nettisivustolla vuonna 2013. Printtijulkaisu aloitettiin Japanissa vuonna 2015 You Shiinan (Sakurada Reset) kuvittamana. Vuonna 2019 J-Novel Club julkaisi ensimmäisen osan englanniksi käännettynä.

Ascendance of a Bookworm kertoo kirjojen alle liiskaantuneesta kirjastonhoitajaopiskelijasta, joka syntyy uudelleen toiseen maailmaan. Uudessa maailmassa hän on aikuisen ihmisen sijaan sairaalloinen pikkutyttö nimeltään Myne. Päähenkilön kauhistukseksi lukutaidon taso maailmassa on matala, eikä kirjoja juurikaan ole. Mynen perheellä ei ole varaa kalliiden opusten hankkimiseen, joten hän päättää valmistaa niitä itse.

Ranobesarjan pohjalta on tehty sekä manga että anime. Suzukan piirtämä ja Kazukin käsikirjoittama manga ilmestyy edelleen.

Lähde: ANN, J-Novel Clubin sivut

Lisää luettavaa