Anime- ja mangamaailmaa on koskettanut suuri suru-uutinen: legendaarisen Dragon Ball -sarjan luoja Akira Toriyama on siirtynyt ajasta iäisyyteen.
Dragon Ballin viralliset nettisivut ovat kertoneet, että Toriyama on kuollut 1. päivä maaliskuuta. Kuolinsyyn ilmoitetaan olevan äkillinen aivoverenvuoto.
Hautajaistilaisuus pidettiin Toriyaman perheen kesken. Päivämääriä virallisille jäähyväistilaisuuksille ei ole vielä ilmoitettu.
Akira Toriyama tunnettiin Dragon Ballin lisäksi myös muista mangasarjoistaan, kuten palkitusta debyyttityöstään Dr. Slumpista, Kajikasta, Sand Landista ja Nekomajinista, joista kolme jälkimmäistä sarjaa on Dragon Ballin lisäksi julkaistu myös suomeksi.
Tämän lisäksi miehen kädenjälkeä on nähty erilaisissa videopeleissä kuten Dragon Quest -pelisarjassa, Blue Dragonissa sekä Chrono Triggerissä.
Anime-lehti ottaa osaa läheisten, ystävien ja fanien suureen suruun.