Uusin Ghibli-dokumentti Hayao Miyazaki and the Heron tarjoaa kurkistuksen studion kulisseihin. Kaksituntinen dokumentti kuvaa seitsemän vuoden ajan kestänyttä tuotantoprosessia, jonka aikana valmistui Miyazakin viimeisin elokuva, Poika ja haikara. Dokumentti esitetään tänä vuonna myös Helsingin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Rakkautta & Anarkiaa.
Ohjaaja Kaku Arakawa tunnetaan aikaisemmista Ghibli-dokumenteista (10 Years With Hayao Miyazaki ja mm. Mestari Miyazakin paluu). Miyazakin työskentelyn seuraamisen aikana tallentui paitsi elokuvan kehitystyö, monimutkainen tuotantoprosessi, myös mestarin omat pohdinnat luovuuden, eläkkeelle jäämisen ja elämän merkityksestä.
Poika ja haikara on Ghibli-studion viimeisin taidonnäyte, ja sen luomisessa oli mukana myös pitkäaikainen yhteistyökumppani, tuottaja Toshio Suzuki. Dokumentissa katsojat pääsevät seuraamaan näiden kahden suurmiehen monimutkaista ja luovaa yhteistyötä, joka muistuttaa elokuvan hahmojen, Mahiton ja haikaran, välistä suhdetta Suzukin rohkaistessa Miyazakia uusiin haateisiin. Kaksikko keskustelee usein onsen-kylpylöissä, erityisesti silloin kun tuotanto kohtaa uusia haasteita. Miyazaki kuvailee itseään ”mielikuvituksensa vangiksi”, joka ei koskaan varsinaisesti jäänyt eläkkeelle, vaan löysi itsensä jatkuvasti uusien projektien parista.
Hayao Miyazaki and the Heron nähdään Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla kahdessa näytöksessä. Perjantaina 20. syyskuuta dokumentti esitetään Kesäkino Engelissä ulkoilmateatterissa, ja seuraavana päivänä se nähdään Bio Rexin valkokankaalla Lasipalatsissa. Liput tulevat myyntiin maanantaina 9. syyskuuta.
Lähde: Rakkautta & Anarkiaa