Kei Uranan Gachiakuta saa animesovituksen ensi vuonna

Animesovituksen tekee Studio Bones.

15.6.2024 14:12

Studio Bones on ilmoittanut tekevänsä animesovitusta Kei Uranan Gachiakuta-mangasta. Animesovituksen ohjaa Fumihiko Suganuma, käsikirjoituksesta vastaa Hiroshi Seko ja hahmosuunnittelijana työskentelee Satoshi Ishino. Sarja nähdään ensi vuoden puolella. Lisätietoja projektista on luvattu julkistaa ensi kuun Anime Expo -tapahtumassa.

Kei Urana julkaisi piirustuksen ilmoituksen kunniaksi.

Kodansha USA Publishing julkaisee mangaa englanniksi ja kuvailee sitä näin.

Rudo asuu leijuvan kylän slummeissa, missä köyhät kärsivät varjoissa samalla, kun rikkaat elävät makeaa elämää ja heittävät roskansa reunan yli tyhjyyteen. Sitten eräänä päivänä Rudoa valheellisesti syytetään murhasta. Tuomio johtaa hurjaan rangaistukseen: Rudo karkotetaan reunan yli muun roskan kanssa. Ihmisten pois heittämästä jätteestä on syntynyt vaarallisia hirviöitä alhaalla maanpinnalla. Selvittääkseen totuuden ja kostaakseen Rudon täytyy opetella uusia taitoja ja liittyä Cleaners-ryhmään, joka taistelee roskahirviöitä vastaan.

Kei Urana aloitti mangan Kodansha Weekly Shonen Magazine -lehdessä helmikuussa 2022. Siitä on tähän mennessä julkaistu japanissa 11 osaa ja englanniksi kaksi osaa. Manga on ollut kahdesti ehdolla shonen-kategoriassa Kodanshan omissa Kodansha Manga Awardeissa. Se on myös saanut suosituksen Fire Force ja Soul Eater -sarjojen tekijältä Atsushi Ohkubolta.

Lyhyen esittelytrailerin voi katsoa alta.

Lähde: Comic Natalie

Lisää luettavaa