Kummalliset siviilininjat saapuvat valkokankaalle

Viime vuonna animeksi muuntunut Under Ninja saa näytellyn elokuvasovituksen.

27.9.2024 09:05

I am a Hero -mangasta tunnetun Kengo Hanazawan Under Ninja oli taatusti yksi viime vuoden erikoisimmista animetapauksista. Toisen maailmansodan jälkeen perustetun ninja-agentuurin siviilininjoista kertova teos hämmästyttää jälleen, sillä ninjat säntäilevät valkokankaalla vuoden 2025 tammikuussa ohjaaja-käsikirjoittaja Yuuichi Fukudan tuodessa teoksen elokuvamuotoon.

Elokuvan pääosassa Kurou Kumogakurena häärää Kento Yamazaki, joka on näytellyt aiemminkin Fukudan ohjaamassa tuotannoissa, kuten Wotakoi: Love is Hard for Otaku sekä The Disastrous Life of Saiki K. Hänen rinnallaan valkokankaalla tulevat esiintymään Minami Hamabe (Ayaka Noguchi), Shoutarou Mamiya (Kato) sekä Mai Shiraishi (Suzuki), joista kaksi viimeiseksi mainittua ovat aivan uusia näyttelijäpaljastuksia ja heistä on tehty myös lyhyt paljastustraileri.

Hanazawa aloitti Under Ninjan Kodanshan Weekly Young Magazine -mangalehdessä heinäkuussa 2018. Sarjan animesovitus esitettiin viime vuoden lopulla.

Lähde: Comic Natalie

Lisää luettavaa