Seitsemästoista vuosittainen Manga Taisho -kilpailu julkisti tuloksensa tiistaina 2.4.2024. Tämän vuoden pääpalkinnon voitti Inuhiko Doranoda teoksellaan Kimi to Uchuu o Aruku Tame ni, vapaasti käännettynä ”Kävelen avaruudessa kanssasi”.
Kimi to Uchuu o Aruku Tame ni alkoi ilmestyä Kodansha-kustantamon &Sofa-sivustolla vuonna 2023 ja siitä on toistaiseksi julkaistu Japanissa yksi painettu osa. Manga kertoo Yamato Kobayashi ja Keisuke Uno -nimisten poikien ystävyydestä ja heidän vastoinkäymisistään. Mangalla ei ainakaan vielä ole tiedossa englanninkielistä julkaisua, joskin sarja on hyvin tuore ja Manga Taishon voitto voi poikia sille lisensointisopimuksia tulevaisuudessa.
Tokiossa järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa Doranoda sanoi yllättyneensä voitosta. Sarjan alkuaikoina mangaka oli huolissaan siitä, kuinka lukija suhtautuisivat hänen hahmoihinsa, mutta lukijoiden palaute helpottivat huolta ja ovat liikuttaneet häntä paljon. Esikuvikseen Doronoda mainitsi muun muassa Children of the Sea -mangan luojan Daisuke Igarashin.
Alla ovat tarkemmat tulokset ja tiedot joko nyt tai lähitulevaisuudessa englanniksi saatavilla olevista sarjoista:
- Inuhiko Doranoda, Kimi to Uchuu o Aruku Tame ni, 96 pistettä
- Hiromu Arakawa, Daemons of the Shadow Realm, 73 pistettä. Englanninkielinen julkaisija Square Enix
- Akihito Sakaue, Kanda Gokura-chou Shokunin-Banashi, 72 pistettä
- Gouten Hamada ja Takeshi Sesimo, Dear Shimazaki in the Peaceful Land, 59 pistettä. Tulossa englanniksi Kodanshalta marraskuussa
- Ouhashi Hirai, Diamond no Kouzai, 56 pistettä
- Tomato Soup, Tenmaku no Jaduugal: A Witch’s Life in Mongol, 56 pistettä
- Koucha Agasawa, You and I Are Polar Opposites, 50 pistettä. Tulossa englanniksi VIZ Medialta toukokuussa
- Fumi Yoshinaga, Tamaki to Amane, 50 pistettä
- Keiko Shizou, Hirayasumi, 49 pistettä. Tulossa englanniksi VIZ Medialta toukokuussa
- Yama Wayama, Fami-res Iko, 28 pistettä