One Piece -manga pitää kolmen viikon tauon viikoittaisesta julkaisuaikataulustaan huhtikuussa. Asiasta ilmoitettiin One Piece -tuoteperheen virallisilla nettisivuilla sekä virallisella X-tilillä (ent. Twitter) 21. maaliskuuta. One Piecen uusia lukuja ei siis nähdä Weekly Shounen Jump -lehden 1., 8. ja 15. huhtikuuta ilmestyvissä numeroissa. Ensi viikolla ilmestyy vielä yksi uusi luku, minkä jälkeen sarja palaa 22.4. ilmestyvässä numerossa.
One Piece -tuoteperheen X-tilillä tauon syyksi kerrotaan taustatyön tekeminen ja suunnittelu. Mangaka Eiichiro Oda laati tapojensa mukaisesti käsin kirjoitetun ja kuvitetun viestin asiasta. Hän kommentoi tulevaa taukoa vitsikkäästi näin:
Pidän tauon!!
Niin, kolmen viikon sellaisen. Asia saattaa huolestuttaa monia, varsinkin Toriyama-sensein hiljattaisen menehtymisen takia. En ole sairas, mutta kropasta on kyse. Pitäkää tätä eräänlaisena huoltokatkona.
Minun pitää myös pohdiskella, mikä ”One Piece” edes oikein on! Olen niin kiireinen. (<-dramaattinen piste)
Lisäksi Oda kehottaa tutustumaan tauon aikana vanhempiin One Piece -lukuihin, mikäli nykyisen Egghead-juonikaaren aikana palaavat hahmot eivät ole lukijalle tuttuja. Hän myös käyttää tilaisuuden hyväksi mainostaakseen taannoin Netflixiin lisättyä Monsters: 103 Mercies Dragon Damnation -animesovitusta, joka perustuu Odan lyhyttarinaan.
Oda on vuosien varrella ryhtynyt pitämään enemmän taukoja viikottaisesta julkaisutahdista, ja nykyään One Piecea ilmestyy noin kolme lukua kuukaudessa. Manga on ollut viime vuosina erimittaisilla tauoilla esimerkiksi Odan terveyteen liittyvistä syistä sekä näytellyn One Piece -sarjan tuotantoon osallistumisen takia.
Manga-artistien kuormittavista julkaisuaikatauluista ja elämäntyylistä on puhuttu viime vuosien aikana lisääntyvissä määrin. Erityisesti aihe on saanut huomiota mangamaailmaa järisyttäneiden surullisten uutisten myötä. Maaliskuun alussa menehtynyt Dragon Ball -mangaka Akira Toriyama kuoli vain 68 vuoden iässä, ja vuonna 2021 kuollut Berserk-mangaka Kentarou Miura oli vain 54-vuotias.
Odan kuvittama viesti on nähtävissä alla.
Lähde: One Piece -tuoteperheen viralliset nettisivut