Japanin suurimpiin kuuluva viihdeyhtiö Toho on ilmoittanut torstaina 23. toukokuuta, että sen hallitus on tehnyt päätöksen animaatiostudio Science Sarun osakkeiden hankkimisesta. Omistajuus siirtyy Toholle 19. kesäkuuta ja se siirtyy konsernin tytäryhtiöksi.
Japanin omaleimaisimpiin nykytekijöihin kuuluva animaatio-ohjaaja Masaaki Yuasa sekä animaattori Eunyoung Choi perustivat Science Sarun vuonna 2013. Yuasa siirtyi pois johtotehtävistä vuonna 2020, jonka jälkeen firman johdossa on ollut Choi.
Studio on tuottanut lukuisia muistettavia animaatio-elokuvia kuten Inu-Oh (2021), Ride Your Wave (2019), Lu Over the Wall (2017) ja Night Is Short, Walk on Girl (2017). TV-sarjoista sen käsialaa ovat muun muassa Keep Your Hands Off Eizouken! (2020), Devilman Crybaby (2018) ja Ping Pong the Animation (2014). Uusimpana tulokkaana Japanin teattereihin on tulossa syksyllä Naoko Yamadan kanssa tehty kokopitkä elokuva The Colors Within. Lisäksi pian omistajuusuutisen jälkeen tiedoitettiin, että studio tulee tuottamaan uuden Ghost of the Shell -animesarjan vuonna 2026.
Lähde: ANN