Uusia Sakamoto Days -animen ääninäyttelijöitä julki

Yuuto Suzukin shounen-sarjasta sovitettu anime Sakamoto Days alkaa tammikuussa. Tuotantokomitea on antanut lisätietoja sivuroolien ääninäyttelijöistä.

19.10.2024 12:05

Mangaka Yuuto Suzukin käsialaa oleva shounen-sarja Sakamoto Days on vauhdikkaasti kääntymässä animeksi. Animesovituksen kotisivu ja X-tili ovat kertoneet jo varsin kattavasti sarjan parissa työskentelevistä avainhenkilöistä. Sarjan ohjaa Masaki Watanabe (Bakumatsu, Battle Spirits), ja käsikirjoituksesta vastaa Taku Kishimoto (Blue Lock). You Moriyama (Attack on Titan, Megalobox) työstää hahmosuunnitelmat.

Tuotantokomitea on kertonut myös keskeisimmistä ääninäyttelijöistä. Jo aiemmin tuotantokomitea on paljastanut, että pääroolia, entistä palkkatappajaa ja nykyistä kauppiasta Sakamotoa näyttelee konkari Tomokazu Sugita. Toista pääroolia, Sakamoton kauppaan töihin päätyvää Shiniä, näyttelee myöskin pitkän uran tehnyt Nobunaga Shimazaki. Shinin rinnalla kaupassa työskentelevän Lu Shaotangin roolissa kuullaan puolestaan Ayane Sakuraa

Näyttelijäkaartiin liittyvät uusien tietojen mukaan Ryouta Suzuki (Heisuke Mashimo), Natsuki Hanae (Nagumo), Taku Yashiro (Shishiba) ja Saori Hayami (Osaragi).

TMS Entertainmentin tuottama animesovitus alkaa tammikuussa TV Tokyo -kanavalla. Netflix on ostanut sarjaan levitysoikeudet. Tarkemmasta julkaisuajankohdasta ja suoratoistojätin mahdollisista aluerajauksista ei ole vielä tietoa.

Lähde: Crunchyroll, sarjan kotisivut

Lisää luettavaa