Viimeinen Given-elokuva sai trailerin

Elokuva saa ensi-iltansa 20. syyskuuta.

25.7.2024 10:17

Natsuki Kizun Given-mangan animesovitusta työstävä tuotantoyhtiö on jakanut uusia tietoja sarjan seuraavasta elokuvasta. Given the Movie: To the Sea on toinen elokuva kahden elokuvan sarjassa ja se julkaistaan Japanissa syyskuun 20. päivä. Uuden elokuvan on tarkoitus viedä tarina päätökseen.

Edellinen elokuva, Given: Hiiragi Mix, julkaistiin aikaisemmin tänä vuonna tammikuun 27. päivä. Sarjan animesovituksen aloitti 11-jaksoinen sarja, joka nähtiin heinäkuussa 2019. Animesovituksesta vastaa Studio Lerche.

Natsuki Kizu aloitti Given-mangan tekemisen Chéri+-lehdessä huhtikuussa 2013. Manga loppui maaliskuussa 2023 yhdeksän osan jälkeen. Animesovituksen lisäksi mangasta on tehty näytelty TV-sarja.

Elokuvan uuden trailerin voi katsoa alta. Traileri esittelee Centimillimental-yhtyeen In Conclusion -teemalaulun.

Lähde: Comic Natalie

Lisää luettavaa