Kiinteistöosakeyhtiö Kouyuu on ilmoittanut rakentavansa Game Art Museum -nimisen peliaiheisen teemapuiston Japanin Jokohamaan. Puiston on tarkoitus valmistua ja avautua vuoden 2027 kesään mennessä. Kouyuulla on yhteyksiä Koei Tecmo Holdingsiin, jonka tytäryhtiöihin lukeutuu muun muassa Dynasty Warriors-, Ninja Gaiden- ja Nioh-pelisarjoista tunnettu Koei Tecmo Games.
Museon on tarkoitus tarkastella muun muassa pelien hahmodesigneja, äänimaailmaa ja pelikuvaa taiteen kautta. Tämän lisäksi museon näyttelyissä tullaan hyödyntämään tietokonegrafiikkaa. Tarkemmat yksityiskohdat museon sisällöstä ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa.

Museorakennus näyttää piskuiselta 29-kerroksiseen naapuriinsa verrattuna. Rakennusten väliin tuleva tasanne yhdistää korttelin ympäristöönsä. ©Daiwa House Industry
Kuten oheisesta havainnekuvasta näkyy, itse museorakennus tulee olemaan kolmikerroksinen ja spiraalinmuotoinen. Museon pihalle on suunnitteilla taidepuutarha, jossa pelimaailmat pyritään herättämään eloon kausittaisten istutusten ja projection mapping -heijastustekniikan avulla. Teemapuiston yhteyteen rakennetaan myös korkea toimistorakennus sekä kaupunkikulkemista edistävää infrastruktuuria.
Koei Tecmo Gamesin päärakennus sijaitsee samalla Jokohaman Minato mirai -alueella, johon teemapuisto rakennetaan.
Lähteet: Anime News Network, Yomiuri Shimbun, Daiwa House Industry