Attack on Titan -tunnareista tunnettu Linked Horizon julkaisee kokoelma-albumin – Hajime Isayama piirtää kannen

Levy sisältää Attack on Titan -animea varten tehtyä musiikkia vuosien varrelta.

18.6.2024 13:46

Linked Horizon -yhtye julkaisee Attack on Titan -aiheisen kokoelma-albumin. Albumi ilmestyy 7. elokuuta, ja se kerää yhtyeen Attack on Titan -animea varten tekemät tunnuskappaleet yhdelle levylle. Kokoelmalevy kantaa nimeä Shingeki no kioku (suom. ’hyökkäyksen muisto’). Bändin virallisilla nettisivuilla levyn sanotaan olevan Linked Horizonin ja Attack on Titanin viimeinen yhteistyö ja lopetus kymmenen vuotta kestäneelle yhteiselle matkalle.

Animesovituksessa kuultiin vuosien varrella kaiken kaikkiaan seitsemän yhtyeen kappaletta joko alku- tai lopputunnusmusiikin muodossa, joista tunnetuimpia ovat ensimmäisen kauden ensimmäinen avausteema Guren no yumiya sekä toisen kauden alkutunnari Shinzou wo sasageyo. Uuden kokoelmalevyn erikoisversiolla mukana on myös kokonaan uusi kappale, joka kertoo vielä nimeämättömästä sarjan hahmosta.

Japanilaiseen tapaan levystä julkaistaan useita eri versioita. Yhteen niistä kansikuvituksen on tehnyt Attack on Titan -mangan luoja Hajime Isayama. Isayaman kuvituksella varusteltu kansi on saatavilla vain levyn tavallisen version rajoitetussa ensimmäisessä myyntierässä. Kannessa Linked Horizonin keulakuva Revo kuvataan Attack on Titanin maailmassa (kuva alla).

Lähde: Comic Natalie

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa