Japanin vuoden paras elokuva kertoo kahdesta kakan kerääjästä – Tällainen se on

Okiku and the World -nimisen elokuvan pääsee tänä viikonloppuna katsomaan Helsingissä kahdessa festivaalinäytöksessä.

14.3.2024 18:14

Anime uutisoi helmikuussa vaikutusvaltaisen Kinema Junpo –elokuvalehden vuosittaisesta parhaiden elokuvien listasta. Japanin koko vuoden 2023 parhaaksi valittu elokuva oli Junji Sakamoton ohjaama Okiku and the World. Elokuva on esitetty Suomessa ainoastaan vuoden 2023 Sodankylän elokuvajuhlilla.

Okiku and the Worldin tapahtumat sijoittuvat historialliseen Edoon eli nykyiseen Tokioon. Katsojalle on luvassa tunteita ja tuoksuja täynnä oleva katsaus 1800-luvun aikaiseen Japaniin. Näkökulma on varsin poikkeuksellinen – elokuva keskittyy kuvaamaan sosiaalisen elämän alimpia kerroksia, kahta ahkeraa ulosteiden kerääjää, jotka työskentelevät kovasti estääkseen koko kaupunkia hukkumasta siihen itseensä.

Historiallisissa kuvauksissa usein täysin varjoon jäävä likaisen työn ja hygienian aihepiiri tekee elokuvasta katsomisen arvoisen. Okiku and the World käsittelee poikkeuksellisen aiheen kautta muun muassa yhteiskunnan eriarvoisuutta ja työn arvoa. Rakastuminen samurain tytär Okikuun lisää tarinaan myös romanttisen pohjavireen.

Mustavalkoisesta kuvauksesta ja rakkaustarinasta huolimatta teos on yllättävän humoristinen. Kerääjät Chuji ja Yasuke käyttäytyvät välillä kuin manzai-duo konsanaan – joidenkin makuun kakkavitsejä saattaa olla elokuvassa vähän liikaakin. Okiku tarjoaa sitä kaipaavalle syvempääkin pureskeltavaa, mutta fokus tuntuu olevan monesti naurattamisessa tai kohauttamisessa. Elokuva voisi olla vessojen siivoamisesta kertovan runollisen Perfect Daysin (2023, ohj. Wim Wenders) Edo-kauden serkku, mutta välillä se tuntuu enemmänkin perunan kasvattamista 1600-luvun Suomessa kuvaavalta Peruna-komedialta (2021, ohj. Joona Tena), joskin ilman jatkuvaa Putous-moodia.

Okiku and the World on katsottavissa Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaalilla tänä viikonloppuna. Elokuva saa kaksi näytöstä Helsingin Kinopalatsissa – perjantaina 15.3. kello 17:00 ja lauantaina 16.3. kello 16:45. Tulevasta teatterilevityksestä ei ole toistaiseksi uutisoitu mitään, joten tämä viikonloppu saattaa olla viimeinen mahdollisuus nähdä Japanin vuoden parhaaksi valittu elokuva valkokankaalta.

Katso elokuvan traileri ja tutustu näyttelijöihin:

Lisää luettavaa