”Olen naistitaani” – huomasitko tämän viittauksen Megan Thee Stallionin uudella biisillä?

Titaanien sota pääsi GloRillan kanssa tehdylle Wanna Be -sinkulle.

30.4.2024 11:20

Megan Thee Stallionin uudella Wanna Be -sinkulta löytyy yllättävä nyökkäys japanilaisen populaarikulttuurin suuntaan. Kappaleella on mukana myös toinen amerikkalainen naisräppäri GloRilla. 6. huhtikuuta julkaistu Wanna Be on tällä hetkellä Billboardin Hot 100 -listalla sijalla 11. ja sen musiikkivideo on katsottavissa Youtubesta.

Lyriikoissa Megan sanoo olevansa naistitaani ja erittelee tuhoavansa kaupunkia Hajime Isayaman luoman Titaanien sota -sarjan ikonisen erikoistitaanin tyyliin. Titaanien kansoittamaan fantasiamaailmaan sijoittuva manga (2009–2021) ja anime (2013–2023) on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä japanilaisista sarjoista, ja siitä onkin tullut moderni klassikko. Suomeksi mangan on julkaissut Sangatsu Manga.

Megan Thee Stallion on tuonut animefaniuttaan esiin useaan otteeseen. Räppäri on esimerkiksi laitattanut itselleen Demon Slayer -kynnet ja ottanut asuihinsa vaikutteita useista sarjoista. Lisäksi Megan osallistui tämän vuoden Crunchyroll Anime Awards -palkintogaalaan näyttävässä JoJo’s Bizarre Adventure -henkisessä asussa ja jakoi parhaan animesarjan kategorian palkinnon.

Lähde: Animehunch

Lisää luettavaa