Yasuharu Takanashi julkaisi uutta musiikkia – mukana yksi suomalaisen metallimusiikin kärkinimistä

Yasuharu Takanashi ja Battle Beastin vokalisti yhdistivät voimansa animemusiikin tähden.

9.10.2024 13:59

Alkuvuodesta Desucon Frostbitessä vieraillut Yasuharu Takanashi on julkaissut syyskuun lopussa uutta musiikkia, jota kuullaan Fairy Tail: 100 Years Quest -animessa. Kappale on nimeltään Beyond the Quest ja se kuullaan sarjassa Erzan ja Laxusin taistelun tuoksinnassa jaksossa 13.

Tästä kappaleesta tekee maininnan arvoisen se, että mukana on suomalaisedustusta: yksi suomalaisen metallimusiikin kärkinimistä, Battle Beast -yhtyeen vokalisti Noora Louhimo kuullaan laulamassa kappaleessa.

Louhimo kertoo kappaleeseen liittyvässä mediatiedotteessa nauttineensa kappaleen nauhoituksista, sillä hän pääsi käyttämään luovuuttaan suhteellisen vapaasti ja kappaleessa on vahva sanoma liittyen unelmiin. Hänelle olikin unelmien täyttymys päästä mukaan osaksi Fairy Tail: 100 Years Questia.

Kappaleen voi kuunnella useammasta eri musiikin striimauspalvelusta. Fairy Tail: 100 Years Quest -anime on nähtävissä Crunchyrollissa.

 

Lähde: Animen viralliset nettisivut

Lisää luettavaa