Haikyuu!! The Garbage Dump Battle -elokuvan tunnuskappale sai uuden musiikkivideon

Hiljattain solistivaihdoksen läpikäynyt Spyair teki jälleen musiikkia lentopallosarjalle. Musiikkivideo antaa esimakua tulevan elokuvan tunnelmista.

4.5.2024 13:09

Pian Suomenkin teattereihin saapuva Haikyuu!! The Garbage Dump Battle -jatkoelokuvan tunnuskappale, Spyair-yhtyeen Orange, sai uuden erikoismusiikkivideon. Toho animationin YouTube-kanavalla 2. toukokuuta julkaistussa musiikkivideossa nähdään katkelmia elokuvassa kuvatusta dramaattisesta yhteenotosta Karasunon ja Nekoman lentopallojoukkueiden välillä.

Animemusiikista tunnettu Spyair-yhtye on tehnyt useita kappaleita Haikyuu!!-animelle ensimmäisestä alkutunnusmusiikista alkaen. Mikäli bändi tuntuu kuulostavan hieman erilaiselta kuin ennen, johtuu se viime vuonna tapahtuneesta solistin vaihtumisesta. Käheästä äänestä tunnettu Ike joutui jättämään bändin haavaisen paksusuolitulehduksen pahentumisesesta aiheutuneiden terveysongelmien vuoksi, ja nyt bändin laulajana toimii Yousuke. Bändin oma musiikkivideo kappaleelle julkaistiin helmikuussa bändin YouTube-kanavalla.

Voit katsoa erikoismusiikkivideon ja virittäytyä Haikyuu!!:n tunnelmaan alta:

Niin sanotut yhteistyö- tai erikoismusiikkivideot ovat lisääntyneet animesarjojen markkinoinnissa viime vuosina. Yksinkertaisuudessaan ne koostuvat animesta leikatuista pätkistä, jotka on sovitettu tunnusmusiikin tahtiin.

Haikyuu!! The Garbage Dump Battle on nähtävissä elokuvateattereissa 31. toukokuuta alkaen.

Lähde: Comic Natalie

Lisää luettavaa