Etsi
Jumalien leikit tuntuvat tutuilta.
Luvassa on kuvataiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Japanissa.
Yaiban edellinen animesovitus on vuodelta 1993.
Kirja kertoo Zoron vuosista merirosvonmetsästäjänä ennen Luffyn tapaamista.
Animesovitus alkaa heinäkuussa.
Synkkä fantasiatarina, joka ei lopu ennen sadatta kuolemaa.
Jatkoa lupailtiin jo ensimmäisen kauden päättyessä, mutta uusi kausi on antanut odottaa itseään.
Suomalaisten keräilijöiden kokoelmia pääsee ihastelemaan 22.5. alkaen.
Kaksi maailmaa yhdistävän elokuvan tärkeimmät taistelut ja tunnusmusiikki selvisivät.
Näyttämösovituksessa nähdään kahden kuvanveistäjän välinen taisto.