Etsi
Kilpailuun on aikaa osallistua 5.7.2024 asti.
Palkitun mangan tarina nähdään musikaalimuodossa Euroopassa.
Studion on tarkoitus käyttää “uudenlaista tuotantotyyliä”.
Maomaon mangaseikkailut palaavat myöhemmin kesällä.
Japanista omaksutusta kukkienkatselujuhlasta on kasvanut suuri koko perheen tapahtuma.
Näyttely on esillä Museokeskus Vapriikissa syyskuun loppuun saakka.
Animen alku- ja lopputunnuskappaleen esittää J-pop-artisti Kujira.
Osana yhteistyötä julkaistaan viisi erilaista olutta ja sarja pullonavaajia.
Kampanja on käynnissä 26.5.2024 asti.
Tiedossa on sekä Suomen elokuvateattereissa nähtyjä anime-elokuvia että uusi tuttavuus.