Etsi
Jeesuksen ja Buddhan loma jatkuu joulukuussa.
Suicide Squad Isekai -animesarja saapuu ryminällä ruutuihin heinäkuussa.
Museoprojekti julkistettiin jo vuonna 2021.
Demoninmetsästäjän miekka heilahtaa käyntiin tunnin mittaisella erikoisjaksolla.
Hammashygienian valistusvideo on arvokas lisäys noin parinkymmenen 1920-luvulta säilyneen animaation joukkoon.
Alkuperäinen peli julkaistiin vain Nintendo Switchille viime vuoden kesäkuussa, mutta tulevaa uutta versiota pääsee pelaamaan muillakin alustoilla.
Ranskalais-japanilaisena yhteistyönä toteutettu elokuva sai tunnuskappaleen, lisää ääninäyttelijöitä ja julisteen.
Tyttöjen välinen rakkaustarina esitetään lavaversiona Tokiossa.
Mashlen alkutunnarista ilmiöksi ponnahtanut kappale on pitänyt digitaalisen toiston ykköspaikkaa hallussaan jo huimat 15 viikkoa.
Sarja palasi edelliseltä tauoltaan huhtikuussa.