Kolumni
Aikakone
2000-luvun alussa visual kein toinen sukupolvi täytti Luna Sean ja X Japanin kaltaisten jättiläisten jättämän tyhjiön. Vaikka nuoria neo visual kei -yhtyeitä tylytettiin muovisuudesta ja toistensa hävyttömästä matkimisesta, nimenomaan nämä yhtyeet nostattivat lännen visual kei -buumin.
Kritiikki oli aiheellista. Neo visual keissä korostui ulkonäkö ennennäkemättömällä tavalla, mutta ironisesti trendien perässä juosseita tusinabändejä oli mahdoton erottaa toisistaan. Hirveimmillään musiikkivideot olivat pelkkää hiuslakkaa ja silmänrajauskynää säännöllisiä foliolla vuorattuja halpislavasteita unohtamatta.
Hienoimmillaan aikakauden yhtyeet kuitenkin julkaisivat kutkuttavia musiikkivideoita, joita pystyi ruotimaan päiviä. Estetiikka kohtasi kyvyn kertoa sukupolvea puhutelleita tarinoita. Visual kei -buumin aikana Internet rullaili jo mukavasti maaseudullakin, mutta silti silloisilla latausnopeuksilla videotiedostoissa pikselit olivat lähempänä kahta kuin kahtatuhatta. Aikakauden parhaat videot ovat kuitenkin ikääntyneet välittämättä vanhentuvasta teknologiasta.
Osa 2000-luvun alkupuolen muistamisen arvoisista visual kei -musiikkivideoista oli yksinkertaisia ja oivaltavia, kuten The GazettEn Guren (2008), jossa punaisessa wc-tilassa oleva pikkutyttö alkaa maalata seiniä valkoisiksi huoneeseen tihkuvalla maalilla. Rinnasta pistää sitä enemmän mitä isomman alan tyttö saa sutattua kuoleman värillä; vertauskuva keskenmenosta on edelleen vähäeleisyydessään pysäyttävä.
Edelleen mieltä hivelee myös Kagrran Utakata (2007). Yhtyeelle ominainen lempeä kaipuun retoriikka tiivistyy videossa konkreettisiksi kuviksi, kun etupuolelle sidotusta obista kurtisaaniksi tunnistettava nainen ruumillistaa sekä ajan että rakkauden ohikiitävyyttä. Katoavaisuudella pelaa myös yhtyeen aiempi pikkubudjettivideo Sarasouju no komoriuta (2005), jossa tuutulaulu saattelee lopun käänteessä rakkaan tuonpuoleiseen.
Neo visual kei osasi parhaina vuosinaan olla myös hauskaa, tarkoituksella. Etenkin pirteämmässä alagenressä oshare keissä reviteltiin surutta. Esimerkiksi nelihenkinen BiS julkaisi viimeisillä metreillään musiikkivideokokoelman, jonka helmi on tekemisen meiningillä kuvattu Start (2007). Videolla parikymppiset kollit pakenevat poliiseja, tapaavat ohimennen levy-yhtiön muita artisteja ja heittäytyvät Pekka ja Pätkä -tyyppiseen slapstickiin. Kun lopussa pihasta kaarretaan varastetulla poliisiautolla ja näytetään kansainväliset käsimerkit perään, ollaan sopivasti hymyssäsuin niin punkkia, niin punkkia.
Kirjoittaja ehti nähdä Kagrran livenä ja katuu ainoastaan nuorisovuosiensa vihreää tukkaa.
Teksti: Riikka Haapanen
Kuva: BiS ”Start” © 2007 Free-Will