Etsi
Kirito, Asuna ja kumppanit seikkailevat vähäpukeisina uudessa saunakampanjassa.
Samannimiseen mangaan perustuva elokuva saa kaksi näytöstä elokuvafestivaaleilla.
Okiku and the World -nimisen elokuvan pääsee tänä viikonloppuna katsomaan Helsingissä kahdessa festivaalinäytöksessä.
Daido Moriyama: Retrospektiivi -näyttely avautuu 8. maaliskuuta Helsingissä.
Godzilla Minus One voitti parhaiden erikoistehosteiden Oscar-palkinnon.
Alkuperäisessä animesarjassa etsitään itseä golfin avulla.
Netflix paljasti Parasyte-mangan maailmaan perustuvan sarjan uuden teaser-trailerin keskiviikkona.
Neljä soundtrack-levyä on kaikessa hiljaisuudessa lisätty musiikin suoratoistopalveluun alkuvuodesta.
Spy x Familyn rakastettu Anya-hahmo löysi tiensä myös Crunchyroll Anime Awardsin äänestäjien sydämiin.
Crunchyrollin oma gaala palkitsi Jujutsu Kaisenin toisen kauden vuoden parhaana animesarjana. Jujutsu Kaisen tai siihen liittyvä suoritus palkittiin yhteensä peräti 11:ssä kategoriassa.